Ground Zero GZRC 165/28-IV SQ | Tuhtia midbassoa | Vertailussa 200€ hintaluokan 2-tie erillissarjat

AI Group lähetti meille testattavaksi suositun saksalaismerkin 229 euron hintaisen Ground Zero GZRC 165/28-IV SQ 2-tie erillissarjan. Setin bassosoisto on tässä porukassa erittäin voimallinen ja tymäkkä, ja se saikin sillä sektorilla vuolaasti kehuja. Muuten kokonaisuus jäi kuitenkin keskitasolle.

Kaikki testiin otetut sarjat olivat 6,5” kokoluokasta. Vertailutestin lopputulos määräytyi kuuntelusta annettujen arvosanojen perusteella. Kuuntelijoina toimivat Jani Ilola ja Mikko Laine, jotka molemmat kirjoittivat jokaisesta sarjasta omat kirjalliset arvionsa, sekä pisteyttivät sarjat. Jokaisesta kaiutinsarjasta kuvattiin myös Youtubeen unboksausvideo, linkki siihen löytyy tämän artikkelin lopusta.

Ennen kuuntelutestiä sarja sai tuttuun tapaan vähän aikaa reipashenkistä sisäänajoa. Kuunteluarviossa käytettyjen musiikkikappaleiden lista löytyy ohesta. Mikäli kuuntelutestissä on muutettu diskanttielementin tasoa sarjan jakosuotimesta, siitä on mainittu erikseen. Lähtökohtaisesti kuuntelut tehtiin diskantin asetuksella 0 dB. Vahvistintehoa oli käytössä noin 2 x 250W RMS (tai ehkä aavistus enemmänkin), eli varmasti riittävästi.

Vertailutestissä mukana olevat kaiutinsarjat:

Kuuntelussa käytetty musiikkimateriaali:

  • Mikko Kuustonen: Abrakadabra
  • Junior Wells: Sweet Sixteen
  • Rammstein: Heirate Mich
  • Bela Fleck & The Flecktones: Flight of the Cosmic Hippo
  • Janita: Sävyjä
  • Nils Löfgren: Keith Don’t Go
  • Nightwish: Crimson Tide / Deep Blue Sea

Jani Ilolan kuunteluarvio

Keskialue kuulostaa kolkolta ja purkittavalta siinä määrin, että vaihdetaan näistäkin diskantin vaihe. No niin, nyt on varsin tasapainoinen ja keskialue aukeaa ja integroituu paremmin. Diskantissa ei juuri ole ylimääräistä suhua. Bassoa on selkeästi tukevammin kuin edellisissä. Kokonaisuutena kuitenkin jotenkin viileämpi soundi kuin aiemmin kuunnelluissa.

Juniorilla diskantti on siisti muttei kuulosta kovin avaralta, jää hiukan vaisuksi. Bassorummun soundi on napsutteleva. Kokonaisuus on varsin tasainen mutta edelleen viileään päin kallellaan.

Rammsteinin biisillä alapäässä on nyt selkeästi enemmän voimaa. Soundi on hyvin yleispätevä, jonka voisi hiukan rumasti ilmaista myös sanoilla tasapaksu tai jopa tylsä. Suurempaa valittamista ei ole oikein mistään, mutta jalka ei vaan oikein hakkaa tahtia. Äänenvoimakkuutta nostamalla hommaan tulee lisää draivia.

Kosmisella Hipolla bassoilla on selkeästi enemmän voimaa ja yritystä kuin aiemmilla verrokeilla, mutta muuten homma on hiukan iloton. Tasaisen ok, mutta. Selkeästi bassopää on tämän setin ”se juttu”, se on käynyt selväksi.

Janitan kuivakkaalla materiaalilla ei setin bassotoistokaan pääse oikein loistamaan, soundi on ylävireinen. Ei muuta kommentoitavaa.

Nilsillä on nyt alapää paikalla, mutta vastaavasti kitaran kielet ovat ylemmiltä osiltaan soundiltaan tummat, samaten laulukin on hiukan alavireistä. Diskanttipää ei oikein aukea alemmille taajuuksille riittävästi antaakseen tukea kokonaisuudelle. Alkaa olla hieman väsyttävä setti kuunnella, kun on niin neutraalin mitäänsanomaton.

Nightwishin tila ei aukea kovinkaan isosti ja soundi on vähän tumman paksu. Ehkä tämän takia myöskään kitara ei riivi korvia. Tarjan äänessä ja keskialueella yleisestikin on vähän suttua ja turhaa viileyttä. Nightwishin biisit ovat tällä setillä ihan kuunneltavia, mutta tylsyys vaivaa tässäkin.

Kokonaisuutena tämän setin parasta tarjontaa on ehdottomasti bassopää, joka on varsin tukeva ja siinä on voimaa. Soundikin on mukavan muhea, olematta lerppu. Valitettavasti muilta osin toisto on hyvin tasapaksu, joka aiheuttaa tylsistymistä ja kuunteluväsymystä. Ei siis niinkään soundin virheiden takia, vaan juuri kaiken kattavan yleispätevyyden ja tasaisuuden takia. Soundissa ei ole juurikaan eloisuutta eikä lämpöä, vaan on viileään kallellaan. Tällaisenaan setti kuitenkin sopii oikeastaan mihin vain genreen. Bassotoisto nostaa selkeästi yleisarvosanaa.

Arvosanaksi annan 7,2.

Mikko Laineen kuunteluarvio

Kuustonen

Onpas hankala arvioida. Keskarissa on jotain mätää. Ei aiheuta fiilistä oikein suuntaan eikä toiseen. Kokeillaanpa kääntää diskantin vaihe. Kyllä parani! Keskialue selkeni huomattavasti. Nyt tulee midiäkin enemmän kuin muilla tähän asti. Keskarissa ehkä nyt aavistus metallisuutta. Hieman viileä yleissoundi bassosta huolimatta.

Junior Wells

Bassokielet tähän asti parhaat. Vokaaleissa on tällä sävyjä hyvin. Hieman kliininen kuitenkin.

Rammstein

Puheessa auktoriteettia. Humaus antaa ensi kertaa jotain aistimusta bassotoiston osalta. Virvelissä on ryhtiä. Volan nosto antaa ensi kertaa fiilistä, että setti paranee kovemmalla. Kuitenkin vähän kiltti.

Bela Fleck

Bassopään runsaampi olemus tulee hyvin esiin. Se on selkeästi tähän astisiin verrattuna ulottuvampi ja omaa paremman auktoriteetin. Banjo jää kiltimmäksi kuin PHD:llä. Samoin pellit. Keskivaiheen bassosoinnuissa on nyt hyvin murahtelua kuten kuuluu.

Janita

Sähköbasso sai nyt vahvarinkin mukaan. Muuten jälleen kliininen, että särmää kaipaisi.

Nils Löfgren

Matalimmatkin kielet saaneet nyt auktoriteettia. Vokaaleissa on bodya edellisiä enemmän mutta livemäisyys ei aiheuta samaa vau-efektiä kuin PHD.

Crimson Tide

Jukka on saanut rumpuihinsa mikit takaisin paikoilleen. Sointi on jotenkin hitaanlainen. Näennäisesti ihan ok muttei meinaa innostaa.

Sacrament of Wilderness

Nyt diskantti tekee soundista viileän, vaikka midbasso-osasto saa rumpusetin elämään. Ei tarjoa samaa livefiilistä kuin PHD. Rasittamaton.

Midbasso potkii melko hyvin. Yläpään viileys syö parasta terää kuunteluilon osalta. Diskantin vaiheenkääntöä kannattaa kokeilla asennuksen yhteydessä, että kumpi toimisi just sulla paremmin.

Arvosanaksi sarja saa 7,9.

Maahantuoja: AI Group Oy

Tuotteen omille sivuille: https://www.aigroup.fi/autohifi/KAIUTTIMETJATARVIKKEET/Kaiuttimet/Erillissarjat/65erillissarjat/ground-zero-gzrc-16528-iv-sq

Haluatko nähdä lisää materiaalia vertailutestiin liittyen, sekä kaikki tuottamamme videot hyvissä ajoin ennakkoon ja ilman Youtuben mainoksia? Liity Autohifikanavan Patreon-jäseneksi! Samalla tuet toimintaamme. https://www.patreon.com/autohifikanava

Ground Zeron sarjan unboksausvideo Youtubessa: