Optimoitu menestymään! Esittelyssä Jami Skoun Volvo S40 B&W ’04

Kisakonkari ja pitkäaikainen EMMA:n kuuntelutuomari Jami Skou on mennyt oman Volvonsa laitteiston kanssa vahvasti trendejä vastaan. Siinä missä kisakumppanit asentavat autoihinsa toinen toistaan arvokkaampia laitteita, kustantaa Jamin hifisetti kokonaisuudessaan alle 2500 euroa. Tämä ei ole kuitenkaan ollut este huikealle kilpailumenestykselle!

Teksti ja kuvat: Janne Soilakari

Jami Skou on takuuvarmasti tuttu nimi Autohifikanavan seuraajille, sen verran moneen otteeseen miehen autoja ja laitteistoja on alan mediassa nähty. Niinpä emme tässä artikkelissa sukellakaan Jamin harrastushistorian vaiheisiin sen enempää, vaan keskitymme selvittämään millä ilveellä hyvinkin perustasoisilla kamoilla on onnistuttu aikaansaamaan yksi EMMA Finlandin kilpailujen parhaista soundeista.

Jami on yksi aktiivisimmista kilpailujen kiertäjistä EMMA:n piireissä. Tässä kuva tämän vuoden Seinäjoen osakilpailuista. Mukana on tuttuun tapaan Expert-luokan vaatimusten mukaisesti reipas määrä laitteiston esittelyyn tarvittavaa rekvisiittaakin.

300 pistettä rikki

Multimediamiehenä EM-tason menestystä niittänyt Jami hankki nykyisen Volvonsa vuonna 2019. Tämän auton kohdalla ideana oli heti kättelyssä puhdas äänenlaatusetti.

”Edellinen autoni eli Opel Tigra sanoi sopimuksen irti juuri ennen 2018 SM finaaleja. Ne kisat mentiin vielä sen auton kanssa, mutta heti kisojen jälkeen hankin Volvon, että pääsi liikkumaan. Sen aikaiset kisasäännöt mahdollistivat auton vaihtamisen vielä kansallisten finaalien ja EM-kisojen välissä, joten Volvoon niputettiin noin kuukaudessa laitteisto kiinni. Ja ei kun Itävaltaan kilpailemaan. No, siitä reissusta jäi lähinnä kokemuksia…”, muistelee Jami.

Tämän jälkeen autoa on kehitetty näkyviltä osin pienin harppauksin, mutta säätöjen puolella on tapahtunut paljonkin asioita. Hommat etenivät siihen pisteeseen saakka, että kesällä 2021 Jami nappasi ensimmäisenä suomalaisena EMMA-kisaajana nykyisten sääntöjen voimassaoloaikana yli 300 pistettä kuuntelusta. Tarkemmin sanottuna 301. Millä eväillä tähän päästiin, siitä tarkemmin seuraavassa…

Mayhem soi tässä laitteistossa!

Yksinkertainen laitteisto

Jami kertoo että laitteistoa suunniteltaessa päämääränä oli asentaa suhteellisen edulliset kamat oikeille paikoille ja oikealla tavalla. Ja niin että kaikki laitteet ovat kuuntelijan etupuolella, myös elektroniikkaosasto kokonaisuudessaan. Tämä johti siihen että Volvoon valikoitui Gladenin 6-kanavainen DSP-vahvistin, jolla ohjataan aktiivisesti 2-tie pääkaiuttimia ja kasituumaista subbaria.

”Sille on myös oikeasti soundia ajatellen syynsä että kaikki laitteet sijaitsevat kojelaudassa. Nyt voin kokeilla esimerkiksi vähän laadukkaampia ja metrihinnaltaan arvokkaampiakin kaiutinkaapeleita, koska vetojen pituudet ovat todella lyhyitä verrattuna siihen, että vahvistin sijaitsisi tavaratilassa, minne se hyvin usein asennetaan”, perustelee Jami.

Järjestelmän ohjelmalähteenä toimii pääasiallisesti Ampiren Blu-ray soitin, jolloin biisejä voidaan toistaa joko optisilta kiekoilta tai USB-tikulta laitteessa olevan liitännän kautta. Jami lukeutuu ”vanhanliiton” hifistiksi ja keräilee myös fyysisiä levyjä (kuten todelliset hifimiehet tekevät, toim. huom), joten pyöritin on kulkeutunut mukana matkassa vielä näihin päiviin saakka. Myös suoratoistopalvelujen käyttö on mahdollista vahvistimessa olevan erillisen BT-mokkulan avulla. Spotify onkin aina välillä kuuntelussa esimerkiksi metallirintaman uutuuksien spottailussa, mutta heti jos löytyy jokin asiallinen uusi tuttavuus, niin myös CD-levy menee Jamin mukaan tilaukseen.

Volvon tavaratila ei ole tyhjä, mutta hifilaitteiston komponentteja sieltä ei löydy… Auton omistajan harrastuksiin kuuluu myös ahkera livekeikoilla kiertäminen, joka tulee selväksi kun tätä loosteria tutkii.

Volvon setin pääkaiuttimet ja subbari ovat B&W:n kotikaiuttimista purettuja elementtejä. Jami kertoo olevansa jo toisen polven Bowers & Wilkins -harrastaja, eli suhde kyseisen merkin tuotteisiin on vahva.

”Faijalla on ollut aina B&W:n kaiuttimia himassa, jostain sieltä se juontaa juurensa. Mulla itsellänikin oli kotiteatterisetissä saman merkin 5.1 kaiuttimet ja tykkäsin niiden äänestä. Näin sitten Helsingin B&W Outletissa 686 S2 jalustamallit sopivaan hintaan, joten sellaiset tuli hommattua. Kuukauden päivät ne oli soimassa kotona ja sisäänajoin niitä vähän ja testailin suuntauksia sun muuta. Ja sitten hommasin vielä saman merkin kasituumaisen subbarin. Ne sitten purettiin irti koteloistaan ja soviteltiin autoon”, kertoo Jami.

Suositushintaa koko järjestelmällä on EMMA:n virallisen hinnaston eli databasen mukaisesti ainoastaan 2397 euroa. Tämä on jo yleisestikin kisa-autoksi sangen vähän, mutta etenkin Expert-luokan autolle todella poikkeuksellisen niukasti.

Virtapuolella autosta löytyy orkkispaikalle vaihdettu uusi akku, mutta sekään ei ole mikään ”yyberhifimalli” vaan ihan normaali käynnistysakku. Volvon tavaratila on hifilaitteiston osalta täysin tyhjä. Melkoista minimalismia.

Jami kertoo olevansa aika pitkälti auton vaimentamista vastaan, ainakin ns. överiksi vedettyä vaimentamista, jossa vaimennetaan vain vaimentamisen ilosta.
Volvosta ei löydy kuin hieman pieleen mennyt kiireellä tehty katon vaimennus, mutta akustointeja sen sijaan löytyy paljonkin. Ne ovatkin sitten toki täysin eri asia.

Maailman simppelein kaiutinasennus

Kysyttäessä Volvon pääkaiutinasennuksesta, Jami kertoo että kyseessä on maailman simppelein asennusmalli. ”Ensin tehtiin kojikseen reikä päälle, sitten lasikuidusta kuppi alle, sitten syntyneeseen kotelo-osaan päällilevykansi ja sitten vain yhdistetään koko hoito hitaasti vuotavaksi suljetuksi paketiksi” kertoo asentaja itse, ja saa homman kuulostamaan paljon todellista yksinkertaisemmalta. Fakta kuitenkin on se, että Jami on duunaillut vastaavanlaisia projekteja niin monia, että miehen ammattitaito on jo aika rautaisella tasolla. Silloin monille muille vähän haastavammat asiat voivat itsestä tuntua maailman helpommilta.

”Litrojahan tuohon ei ihan saanut samaa mitä kotikaiuttimien koteloissa oli. Niissä oli 7-8 litran luokkaa ja autoon saatiin noin 4,5 litraa. Auton kotelot ovat myös aavistuksen vuotavat, mutta se ei tuntunut haittaavan toistoa, joten annoin asian ollakin niin. Mä en ole mitenkään equherkkä ihminen, joten voin tarvittaessa kompensoida asioita taajuuskorjaimella, jos katson sen aiheelliseksi”, kertoo Jami.

Volvon subbari on asennettu S40:n keskikonsoliin niin sanotun ”vesiputouksen” taakse kalvo ohjaamoon päin. Eli auton keskikonsolissa on liukumäkimäinen paneeli, joka saa nyt toimia subbarin suojalevynä. Jamin mukaan 8” kokoinen elementti on vähän liian pienessä kotelossa, mutta jälleen kerran koska se tässäkin tuntui toimivan ”riittävän hyvin”, niin asian on annettu olla näin.

”Jos soitettavassa kappaleessa tulee turhan voimakasta yksinuottista bassoa, niin keskikonsoli alkaa resonoida subbarin tahdissa. Metallimusalla tämä ei yleensä ole ongelma, mutta kaikenmaailman Antti Tuiskuilla voi tulla pärinää. No niitä ei mun autossa onneksi kuunnella”, nauraa Jami.

B&W:n kaiuttimet tunnistaa välittömästi jos on valmistajan kotimalleja nähnyt. Jami taikoi Volvon kojiksen kulmiin vajaan viiden litran suuruiset kotelot, eli hieman pienemmät joissa elementit alun perin ovat olleet.

Menestyksen avaimet

Jamin omien näkemysten mukaan tärkeimpiä asioita toimivan kisasetin kohdalla ovat laitteiston riittävä yksinkertaisuus, jolloin asennettavia ja säädettäviä asioita jää vähemmän. Toinen mainittu seikka ovat kojelaudan päälle koteloidut midbassot, jolla saadaan vakaa äänikuva. Ja kolmantena auto itsessään, sillä kaikki autot eivät lähtökohtaisesti ole akustiikaltaan yhtä potentiaalisia hifistyskohteita. Lisäksi tietysti oman auton akustiikka pitää tuntea läpikotaisin. Tässä kohtaa etua saa siitä, että sama kärry pysyy riittävän pitkään harrastuskohteena.

Mutta tärkein menestyksen salaisuus kaikista on oikeat säädöt. Ja siitä puhummekin seuraavaksi.

Ampiren soittimen kaukosäädin löytyy sekä ratista että keskikonsolista.
Mosconin prossun ohjain sekä soittimen infonäyttö löytyvät kojiksen keskeltä. Paneelien viimeistelyssä on käytetty nukkaamista.

Tuhansia tunteja kuuntelua

Jami kertoo että ennen 2021 kisakauden alkua hän ei autossa juurikaan kuunnellut kuin orkkislaitteiston – joka sekin siis edelleen on toiminnassa – kautta radiota. Ja sitäkin siis vain työmatka-ajojen ja muiden aikana taustalla. Ennen kauden alkua mies piti parin viikon mittaisen intensiivisemmän säätelyjakson, jolloin käytiin läpi vanhoja asetuksia ja valittiin sieltä sopiva pohja tuleville säädöille.

Tämän jälkeen vasemman ja oikean kanavan vasteet säädettiin tasoilla ja equttamalla mahdollisimman samanlaisiksi, apuna toimi luonnollisestikin vastemittari. Ja tämän jälkeen sitten kuuntelemalla loput. ”Mulla on säätäessä reaaliaikainen TRA koko ajan päällä, että näen mitä siellä tapahtuu. Olen säätänyt myös niin että kuuntelupaikalla kummankin korvan kohdalla on omat mikrofonit. Tosin en ole edes varma onko siitä mitään hyötyä vai kenties jopa haittaa, mutta yritetty on sellaistakin”, kertoo Jami.

Jamin normaali säätöprosessi kokonaan uuden laitteiston kanssa lähtee yleensä liikkeelle siitä, että ensiksi säädetään viiveet korvakuulolla ”sinnepäin”. Tämän jälkeen korjaillaan taajuuskorjaimella pahimmat mutkat jos sellaisia ilmenee, ja tämän jälkeen sitten hienosäätöä. Jami tunnustautuu taajuuskorjaimen ystäväksi, eli sen käyttöä ei ainakaan varsinaisesti vältellä saati sitten pelätä. Monet harrastajat ovat sitä mieltä että equn käyttäminen, etenkin taajuuksien korostaminen tappaa soundin, mutta Jamin näkemyksen mukaan nykyaikaisten DSP-prossujen vääntö riittää varsin reippaisiinkin korjailuihin ilman mitään ongelmia.

B&W:n kasituumainen subbarielementti löytyy poikkeuksellisesti keskeltä ohjaamoa keskikonsolin takaa.

”Vaikka olisinkin joskus saanut todella hyviäkin pisteitä, en ole silti koskaan jäänyt lepäämään laakereillani. Auton hifisetti ei voi koskaan olla riittävän hyvä, aina voi kehittyä. Tämän vuoksi tein niiden kuuluisien Lappeenrannan 301 pisteiden jälkeenkin heti seuraaviin kilpailuihin jälleen vähän uusia viilauksia. Ei tietenkään mitään radikaalia, mutta pieniä muutoksia ja yhtä asiaa kerrallaan, jotta voit todentaa sen vaikutuksen”, paljastaa Jami.

Yksi merkittävä apu Jamin kohdalla on se, että mies on toiminut EMMA:n kuuntelutuomarina vuosien ajan, ja kiertänyt hurjan määrän kilpailuja. Siinä on ehtinyt kuulla jos jonkinlaista laitteistoa ja päästä havainnoimaan miten mikäkin asia vaikuttaa ääneen. Tähän saumaan voidaan ujuttaa myös pieni mainos: jotta kisatoiminta Suomessa voisi jatkua tulevinakin vuosina nykyisen kaltaisena, uusia tuomareita tarvitaan jatkuvasti lisää. Eli jos haluat lisää näkemystä omaan harrastukseesi, hakeudu tuomarikoulutukseen. Se ei maksa mitään, mutta antaa takuuvarmasti paljonkin!

Myös keskikonsolin osien viimeistelyssä on käytetty nukkaamista.

Ja sitten kuuntelemaan!

Kun istumme autoon, kysyn Jamilta heti aluksi elementtien jakotaajuudet. Ja nehän tulevatkin kuin apteekin hyllyltä: ”Keskiääni menee 56 hertsistä 19,820 kilohertsiin. Sitä ei siis ole leikattu yläpäästä lainkaan. Diskantti tulee mukaan 4,783 kilohertsin kohdalla 12 dB/okt jaolla. Subbarin alipäästötaajuus on 49 hertsiä loivalla jaolla, joten se antaa tukea lähes 100 hertsiin saakka”, kertoo Jami.

Heti kuunteluarvioiden alkuun pitää mainita Volvon kuunteluasennosta. Se on nimittäin selkeästi keskimääräistä kriittisempi. Kuuntelin autoa aluksi muutaman biisin verran ns. sellaisessa asennossa jossa itse normaalisti autossa istuisin, ja soundi tuntui jonkin verran pliisulta, ja stereokuvan sijainnitkaan eivät oikein natsanneet paikoilleen. Tässä kohtaa Jami muisti mainita että asentoa tulisi vähän muokata, eli käytännössä valutin itseäni hyvinkin reilusti alaspäin penkillä, niin että korvien korkeus tipahti selvästi ja siirtyi myös hieman taaksepäin. Tässä istumisasennon korjauksella oli oikeasti dramaattinen muutos soundiin! Paitsi että stereokuva tarkentui joka sektorilla, myös soundi itsessään tarkentui ja draivia sekä attackia tuli lisää. Laulajan sijainti stereokuvassa on silti edelleen omaan makuuni hieman liikaa oikealla, mutta EMMA:n sijainteja ajatellen sen paikka on perusteltu.

Konehuoneessa sijaitsee auton ainoa akku, joka palvelee käynnistystarpeissa ja hifisetin virroissa. Akulta hansikaslokeroon kulkee 50mm2 virtakaapeli, joka muuttuu ennen vahvistimelle menoa 25mm2 kokoiseksi.

No nyt on miellyttävää!

Sitten itse kuunteluun. Auton omistaja varoitteli subbaripään mahdollisista resonanssiäänistä. Ainakaan Cosmic Hipolla tai Rebecca Pidgeonin Spanish Harlemilla – jotka molemmat sisältävät herkästi resonoimista aiheuttavaa aitoa bassoa – ei ilmennyt mitään ongelmia. Antti Tuiskua ei toimittajan testilevyltä valitettavasti löytynyt, joten sen pärinäpotentiaali jäi kokeilematta. Musiikilla ei kuitenkaan ilmennyt ongelmia.

Jamin setistä löytyy metallikalottidiskantit ja niitä ohjaamassa D-luokan vahvistin. Etukäteisajatuksena ei ehkä se optimaalisin yhdistelmä huippulaitteistolle, mutta yllätyin oikeasti siitä miten siisti ja heleä Volvon diskanttipää oli. Mitään ”metallista” kihinää tai sihinää ei ilmennyt, eikä muutakaan kuunteluväsymystä aiheuttavaa. Soundi oli tarkka, heleä ja kaikin tavoin siisti sekä miellyttävä. Tiedän että moni tätä autoa kuuntelematon nettiguru nauraa tälle, mutta sanon sen nyt suoraan: diskanttipää on jopa kaikista äänialueista kenties paras. Ja ei ne muutkaan ihan kauhean heikkoja ole…

Keskialue oli aluksi (ennen kuunteluasennon korjaamista) yllättävänkin pliisu ja munaton. Se sai kuitenkin ääneensä selkeästi ryhtiä ja sopivaa aggressiota, kun kuuntelija asemoi itsensä oikein. Samalla myös niin ikään aluksi vähän mitäänsanomaton midbassopää sai lisää tarkkuutta ja jopa tasoa. Aika hämmentävää että se asennon muutos oikeasti teki noin paljon itse ääneen…

Tällä osastolla soundi on oikeinkin hyvää luokkaa ja mitään suoranaisia virheitä ei ole yhtään. Kaipaisin silti vielä enemmän sitä ”atakkia” ja meininkiä. Jami oli muuttanut säätöjä hieman kauden viimeisiin osakilpailuihin, joissa kuuntelin auton uudelleen. Joo-o, on se parempi kuin viikkoa aikaisemmin Jamin pihalla suoritetussa kuuntelussa. Periaatteessa oikeinkin miellyttävä ja monella materiaalilla toimiva, mutta sitä viimeistä puristusta ja tiukkaa potkua kaipaisin silti vieläkin lisää.

Kun kuuntelee vaikka hyvin tuotettua ”punaniskarokkia” (tyyliin Lynyrd Skynyrd) kovalla – siis sellaista jossa laulajan äänestä pitää kuulua eletty elämä – jää fiilis hiukan vaillinaiseksi. Laulajan soundissa saisi olla enemmän röyhkeyttä, ja rään pitäisi lentää suunnilleen siihen malliin, että kuuntelijan silmälasien linsseissä on roiskeita, kun hanaa avataan oikein kunnolla. No paljonko tällaisia autosettejä sitten löytyy missä nämä asiat täyttyvät… Itse muistan kuulleeni yhtä. Kotipuolelta löytyy sitten muutama enemmän. EMMA:n kisaamista ajatellen hommaan heittää oman haasteensa tuomarointilevy ja Gigi (tietäjät tietää), joka rääkäisee varsin lujaa jos keskialue on vähän turhan aggrella päällä… Ei tämä helppoa ole, jos olis niin kaikkihan tätä harrastaisi.

Subbaripää on mielestäni kokonaisuuden heikoin lenkki, jos sitä nyt heikoksi voi luonnehtia. Integroituu todella hyvin muuhun settiin ja soundi on jälleen erittäin miellyttävä. Omaan makuuni erottelu voisi olla selväpiirteisempää ja toisto kokonaisuutena tässäkin tapauksessa tietyllä tavalla ”brutaalimpaa”. No okei, kasituumainen etusubbari… Brutaali on ehkä väärä termi, mutta auktoriteettia saisi silti olla enemmän. Mutta hyvähän tämäkin toki on, siitä ei päästä mihinkään.

Summa summarum

Minä en ole EMMA:n tuomari, joten en ota tarkemmin kantaa siihen miten täydellinen kisa-auto Jamin Volvo on. Sen verran olen lajin parissa kuitenkin aikaa viettänyt, että uskaltaisin sanoa että kyllä se aika pirun hyvä on juurikin siinä käytössä.

Normaalissa kuuntelussa setti on todella, siis TODELLA miellyttävän kuuloinen aivan kaikella mahdollisella materiaalilla. Rasittavuus ja kuunteluväsymystä aiheuttavat seikat loistavat poissaolollaan. Teknisesti soundi on jäätävän hyvä, siitä ei ole kahta kysymystäkään. Myös stage on oikein selkeästikin perushifiautoa uloitteikkaampi.

Mainitsemani miellyttävyys ja kiltteys ovat kuitenkin termien positiivisesta klangista huolimatta myös tämän setin heikkoudet. Jos tämän laitteiston äänenlaadun arvosana olisi nyt kouluarvosana-asteikolla 9, niin se että päästäisiin kymppiin vaatisi vielä piirun verran energisempää ja räväkämpää ulosantia, kuitenkin toki niin että se sama miellyttävä pohjavire pysyy mukana, eli rasittavuuteen saakka ei toki saa mennä. Myös tietynlainen pienimuotoinen yleinen ”ryhtiliike” kautta linjan olisi suotavaa. Miten sellainen sitten tehdään, no siinä riittääkin miettimistä tulevalle talvelle… En epäile etteikö Jamin kokemuksella tämäkin vielä päästä kuulemaan.

Tsekkaa myös Jamin videohaastattelu!

  • Kuski
  • Nimi: Jami Skou
  • Ikä: 45 vuotta
  • Paikkakunta: Vantaa
  • Ammatti: Asennussuunnittelija
  • Muut harrastukset: Livemusiikki
  • Paras metallibändi: Tällä hetkellä Profane Omen, Sentenced totta kai myös, ja on niitä muitakin (tsekatkaa lisää mukana olevasta Jamin suosikkilistasta)
  • Suosikkielokuva: Metallica: Through the Never ja Pink Floyd : Pulse (keikkaversio)
  • Kulkine
  • Merkki: Volvo
  • Malli: S40
  • Vuosimalli: 2004
  • Hifit
  • Ohjelmalähde: Ampire DVX203 + 4,3” LCD-näyttö
  • Prossuvahvistin: Mosconi D2 80.6 DSP + kauko-ohjain
  • D/A-konvertteri: König KNA-CO2504
  • Diskantit: B&W S686 s2
  • Keskiäänet: B&W S686 s2
  • Subwooferi: B&W ASW610
  • Kaiutinkaapelit: Van den Hul
  • Virtakaapelit: 50mm2 konehuoneesta hanskalokeroon, 25mm2 vahvarille
  • Virtajärjestelmä: Normaali käynnistysakku keulalla, 200A nalli vieressä
  • Kiitokset
  • Team Lievonen, EMMA:n porukka ja muut kaverit ja kanssaharrastajat

Jamin CV autohifiharrastuksessa:

  • Tuomarina vuodesta 2011 tai 2012
  • 5 vuotta päätuomarina
  • Uran aikana satoja tuomaroituja autoja
  • EM-kisoissa myös kuuntelutuomarina 2016
  • 4 x paras kuuntelu tuomari (Suomessa)
  • EMMA:n kunniajäsen
  • Vuoden Autohifiteko -palkinto
  • EMMA:n hallituksessa 4 vuotta
  • Omia kisoja noin + 90 kpl
  • Eka kisa Nummelassa vuonna 2004
  • Kisa-autoja uran aikana noin 8 kpl
  • Kojelautoja on tehty ”monta” (tietäjät tietää…)
  • Finaaleja takana jotakuinkin 17 kpl
  • 5 x mukana EM kisoissa
  • 4 x SM 1. Multimediassa
  • 2 x SM 1. SQ-luokissa
  • 4 x SM 2. SQ-luokissa
  • 2 x SM 3. SQ-luokissa
  • EM 1. Multimediassa (70 pisteen erolla toiseksi tulleeseen)
  • EM 6. SQ-luokassa
  • EM 12. SQ-luokassa
Ampiren Blu-ray soitin löytyy hansikaslokerosta.

Jamin suosikit ja suositukset

Säätöbiisejä 2021

Mayhem – De mysteris Dom Sathanas
(AITO OIKEA MAYHEM! Raaka, etäinen, kaikuisa, sirkkeli kitarat. Sitten kun tulee oikeasti ahdistunut ja pelokas olo ollaan oikealla tiellä)

Metallica – The god That Failed
(Midille hyvää testiä, basson kielet, iskut jne. perus rokkia ajalta, kun Lars osasi soittaa)

Hellyeah! – Alcohaulin’ ass
(kaikkea kivaa helistintä iskevää bassorumpua, kitaranrevittelyä (Nykyiseltä EMMA levyltä tuttuja 8 biisin ”tramppaa” ja 6 biisin Gigin kapulan iskuja ja kaikuja)

Sotajumala – Sinä et ole yhtään mitään
(Tämän pitää tappaa kotona ja puutarhassa, Timo Häkkisen tappavat tupla basarit sekä Grooven ylläpitävä Tomin bassokitara, Peten ja Kostin kitarasoolojen vaihdot puolelta toiselle, Mynni Luukkasen huutolaulu jossa on oikeasti sävyjä vaikket sinä sitä usko, koska sinä et ole yhtään mitään 🙂 )

Säätöbiisien tämänhetkiset TOP-5

Tietysti käytän paljon muutakin musiikkia vanhoja klassikoita jne. mutta aina ei jaksa jauhaa läpi samoja, niin tässä tämän hetken käytetyimmät.

Vesa-Matti Loiri – Kaunissaari
(Legenda kaikkiahan tietää tämän -> keskialue, tilan tuntu, huonekaiut, mukana Suomalaisten rakastama hanuri jne.)

Robert Gray – Right Next Door
(Helppo svengaava blues R/B kappale yleiseen soundin eheyteen)

Sarah McLachlan – Angel
(Vaikeahko piano, naislaulu, tilan tuntu, taustalla jousisoittimet jne. )

Katatonia – The one you looking for is not here (acoustic version)
(Mukana duettona Silje Wergeland / The Gathering, laulaja, vanhassa kirkossa live äänitys, bassopää hieman tukeva, rumpalin helistin, kitaristin sormen liu’utukset jne.)

EMMA 1. raita (koko levy)
Viiveet ja tarkistus. Tämä on työkalu jolla puutteet ja virheet löytyy sekä hyvät puolet soundista.

Metalli albumit TOP-3

1. sija on vaikea valinta, vaihtelee mielen mukaan ja liian monia tyrkyllä tuohon.
Mayhem – De mysteris Dom Sathanas
(Legendaarinen bläkkis levy, tästä alkoi ja päättyi Norjan Black Metal Mayhem)

Profane Omen – Ooka!
(Tietenkin koska Warboy biisillä voi kuulla minua)

Akustiset albumit TOP-3

Profane Omen – Where It Hurts The Most
(Paljon hyviä biisejä! huom! bändissä 2 kpl basisteja, lapsuuden ystävä laulamassa taustoja)

Ajattara – Noitumaa
(Synkkää ja alakuloista black metallia akustisesti Toimii kuin junan vessa)

Tracedown – Arabian Nights

Tästä seuraamaan biisejä laidasta laitaan -> https://open.spotify.com/playlist/654lQPRUz6Bti5Xl7CUsbP?si=d27b981984ff4771
Tuolta kuuntelemaan ja kun löytyy kivaa niin siitä levykauppaan hakemaan se aito versio!

Tässä tapauksessa yksinkertainen on myös todella toimivaa. Käytännössä koko laitteisto näkyy näissä ohjaamon yleiskuvissa.

Metallikalotti ja D-luokan vahvistin sitä ohjaamassa… Paperilla ei ehkä paras yhdistelmä, mutta toimii yllättävän hyvin. Kaiutinkoteloiden muotoilu kojiksen kulmiin on myös onnistunut varsin mukavasti.

Volvon penkeillä viettää helposti pidemmänkin kuuntelusession.