Noin 20-vuotisen autohifitoimittajanurani aikana ei ole montaakaan kertaa tullut vastaan autoa, joka olisi yksityiskohdiltaan niin huikea teos, että sen esitteleminen ilman että katsoja näkee autoa itse livenä, ei tee kunniaa asennuksen vaikeusasteelle. Marko ”Lönkkä” Lönngrenin Stinger kuitenkin on juuri tällainen. Tämä auto pitää nähdä livenä omin silmin!
Teksti ja kuvat: Janne Soilakari
Marko Lönngren – tai Lönkän Make, kuten kaveri nykyään tunnetaan – on yksi kotimaisen autohifin suurmiehistä. Markon saavutukset etenkin äänenpainepuolella dB Drag Racingissa ovat jopa maailmantasolla erittäin kovaa luokkaa. Lisäksi mies on työnsä puolesta vaikuttanut monien harrastajien käyttämien laitteiden suunnitteluun, aluksi SPL Dynamicsin taholla ja nykyään oman yrityksensä LR Importin edustamien tuotteiden kohdalla. Ja on siinä sivussa rakennettu jokunen näyttelytason demoautokin.
Markon nykyinen kulkupeli, 2020 vuosimallin Kia Stinger GDi Turbo on saanut vuoden verran kestäneen ahkeran aherruksen aikana niin perusteellisen uudistuksen paitsi äänentoistoon, niin myös tekniikkaan ja ulkoasuun, ettei autoa oikein edes voi verrata alkuperäiseen. Tämän auton kohdalla yksityiskohtien määrä on suorastaan häkellyttävä. Lisäksi asennuksessa ja rakentamisessa on käytetty metodeja ja tapoja, jotka ovat näillä leveysasteilla aika harvinaisia. Kuten esimerkiksi pystysuunnassa kerroksittain rakennettu ja sisältä valaistu tappedhorn-subbarikotelo neljälle kasituumaiselle elementille. Eikä kauhean moni tuntemani harrastaja ole tilannut Koreasta mittatilauksena tehtyjä hiilikuituosia ympäri autoa. Tai rakentanut vuoden ikäisen auton tekniikkaa totaalisen uusiksi. Siinä vain pari tiiseriä tulevasta.
Markon Stinger on asennuksellisesti niin upea, ettei siitä saa kuin pintaraapaisun verran käsitystä katselemalla valokuvia. Niinpä suosittelenkin että mikäli kyseinen laite teki tämän artikkelin pohjalta vaikutuksen, käyt ensi kaudella tsekkaamassa sen ihan omin silmin jossain tapahtumassa, esimerkiksi LR Importin EMMA osakilpailussa.
Kerran vielä
Marko hankki Stingerin uutena ja rastitti mukaan kaikki tehtaan lisävarusteet mitä vain saatavana oli. Autosta löytyykin mm. Harman/Kardonin äänentoistojärjestelmä, joka ei muuten ollut soundiltaan tässä tapauksessa lainkaan hullumpi. Kuuntelin aikanaan autoa myös vakiosetin kanssa, ja soundi oli poikkeuksellisen asiallinen. Marko päättikin säilyttää myös orkkishifit edelleen mukana, koska se oli mahdollista. Noin muuten oli heti kättelystä asti selvää, että vielä tähän autoon tultaisiin rakentamaan vähän raskaampi äänentoisto.
”Kyllä se autonvalintakin vähän sen mukaan meni, että mietin tässä olevan aika hyvä aihio haluamilleni visioille. Ennen projektia ajattelin että kai sitä vielä yhden perusteellisesti tuunatun ja hifistetyn auton jaksaa rakentaa. Projektin jälkeen päätin kyllä, että tämä saa nyt olla viimeinen”, nauraa Marko.
Mukana oli jonkin verran apukäsiäkin, mutta pääosin kaikki työt tehtiin silti itse. Toki oli myös kohteita, joissa oli pakko turvautua ammattilaisten apuun, kuten esimerkiksi auton ylimaalaus ja tekniikkapuolen hitsailut. Marko laskee että työtunteja projektiin olisi tähän mennessä uponnut noin kolme tuhatta. Vapaa-ajan ongelmia ei siis viimeisen vuoden aikana ole ollut, jonka lisäksi auton kimpussa on oltu työajallakin, jos on ollut hiljaisempaa. Muuten olisivat loppuneet tunnit kesken vuorokaudesta.
Ensin puretaan
”Homma alkoi sillä että autosta purettiin irti aikalailla kaikki mitä saatiin. Vaihdelaatikko jäi paikoilleen, samaten moottorin lohko. Muuten suunnilleen kaikki osat kävivät ainakin jossain kohtaa irrallaan. Stingerin purkaminen oli yllättävän helppoa, esimerkiksi sisustan paneelien kiinnitysnastat irtosivat ehjinä ja ne saatiin käytettyä vielä uudelleenkin. Kojelautakin oli varsin yksinkertainen purettava. Mutta oli siinä toki omat jipponsa silti ja välillä sai raapia päätään”, muistelee Marko, ja jatkaa.
”Irrotetun kattoverhoilun ulossaaminen autosta oli kyllä kiinnostava operaatio. Verhoilu piti rullata puolikaaren malliin ja sitten ujuttaa ulos takaluukun kautta, josta se nippa nappa mahtui. Sitä sai vähän aikaa mietiskellä. Myös takaisinlaitto vaimennuksien kanssa oli jännää puuhaa, sai koko ajan pelätä milloin se menee keskeltä poikki, kun piti taivuttaa aika voimakkaasti. Saatiin kuitenkin ehjänä molempiin suuntiin. Tuulilasin jos olisi irrottanut, niin sitä kautta se olisi varmasti mennyt sujuvammin, mutta ei haluttu lähteä siihen hommaan”, kertoo mies.
Yksi asia joka pitää ehdottomasti kertoa vielä tarkemmin, vaikka siitä löytyy myös runsaasti kuvia, on korin hiilikuituosat. Marko tilasi muita Kian osia eräästä korealaisesta yrityksestä, joka on erikoistunut paikallisiin automalleihin. Osat tulivat varsin nopeasti ja myös kommunikaatio yrityksen suuntaan toimi hyvin.
”Kysyin sitten niiltä että mitä kaikkea te oikein pystytte toimittamaan, ja sain vastaukseksi että kerro mitä tarvitset, niin hoidetaan. Näin että niiden nettisivuilla oli myös hiilikuituosia, joten kysyin että löytyisikö sellaisia Kia Stingeriin. Vastaus oli että ei löydy valmiina, mutta tehdään. Olin aluksi vähän skeptinen ja tilasin parit osat, joiden hinta ei varsinaisesti ollut halpa, mutta ei toisaalta tällaisiksi kustom-osiksi myöskään kallis. Osat saapuivat reilussa kuukaudessa ja laatu ja istuvuus olivat täydellistä tasoa. No sitten uskalsinkin jo tilata vähän isomman satsin… Lopputulos näkyy nyt autossa”, muistelee Marko hiilariosien tarinaa.
Kaiutinasennus
Etupään jälkiasenteisesta kaiutinkattauksesta löytyy a-pilarien juuriin reilun 1,5 litran suljettuihin koteloihin asennetut SB Acoustics SB26ADC diskantit sekä Tanskassa käsityönä valmistetut Purity Audion nelituumaiset keskiäänet. Kaiutinkotelot valmistettiin pääosin lasikuidusta ja epoksihartsista, ja niiden viimeistely hoidettiin nukkaamalla. Etuovista löytyy vakiopaikoille sijoitetut Massive Audion 6,5-tuumaiset Aluma 6 elementit. Markon kertoman mukaan näiden asennuksessa piti harrastaa hieman kompromisseja, sillä elementtien sijoittaminen optimaalisesti olisi vaatinut ikkunannostimien uudelleenrakentamisen.
”Olisin halunnut elementit vaihetoiston kannalta syvemmälle oviin, niin että ne takaapäin aukeaisivat paremmin ovien sisään. Nyt sinne oli pakko asentaa pienet korotuskaulukset, jotka eivät ikinä ole toiston kannalta hyvä asia. Ehkä tähän kohtaan palataan vielä joskus paremmalla ajalla”, kertoo asentaja. Ovet on siitä huolimatta tukevoitettu kunnolla. Erikoisuutena setissä on etupenkkien alle sijoitetut matalarakenteiset kasituumaiset midbassot, jotka toistavat alemman midialueen.
Subbaripäästä huolehtii neljä Massive Audio Hippo 84v2 elementtiä tappedhorn-koteloon asennettuna. Kotelon rakenne on sellainen että eri kerroksien läpi näkee aina pohjalle saakka, ja lisäksi kotelon sisällä on kaukosäätimestä säädettävät RGB LED-valot. Boksin alla sijaitsee sulakkeita sekä pari tonnia kustantanut ranskalainen Ultimatronin litium-akku, jota voidaan monitoroida Bluetoothin välityksellä puhelimeen asennetulla sovelluksella.
”Kotelo on nyt niin suuri kuin tuohon tilaan pystyi siististi tekemään. Painotin tässä kohtaa aika paljon myös ulkonäköä pelkän äänenlaadun lisäksi. Jos olisi menty pelkkä soundi edellä, niin tästä kotelosta olisi tullut todella kolhon näköinen möhkäle. Lisäksi torven aukenemispaikka olisi pitänyt sijoittaa autoon mahdollisimman taakse, mutta nyt se tuli takapenkin selkänojan taakse koska siinä se näyttää niin paljon paremmalta. Pieniä kompromisseja siis, mutta niitä tämä touhu pitää aina sisällään”, toteaa Marko.
Subbarikotelon kirkkaat ikkunaosat eivät ole lasia tai pleksiä, vaan epoksivalua. ”Tämä valuepoksin kanssa kikkailu oli takuulla koko projektin ikävin työvaihe. Olen käyttänyt vastaavaa tekniikkaa joskus monia vuosia sitten, mutta tässä välissä kemikaalien koostumuksia on muutettu ja sitä kautta epoksin kuivumisaika on kasvanut merkittävästi. Päätimme siis valaa ikkunat jotta niistä saataisiin mahdollisimman jäykät yhdessä muun kotelorakenteen kanssa. No ei siinä mitään, muuten homma meni kuten oli ajateltukin, mutta se epoksivalu pysyi pinnasta kosteana melkein pari viikkoa! Voit kuvitella millainen määrä kaikkea pas…roskaa siinä ikkunoiden pinnassa oli, kun niitä kuivateltiin autotalliolosuhteissa eikä missään laboratoriossa. Lopulta kuivuneita ikkunoita sitten puleerattiin oikein urakalla ja työtunteja paloi tavallaan turhaan”, selventää Marko tätä vähän eksoottisempaa työvaihetta.
Modifioitua elektroniikkaa
Koko järjestelmää ohjataan neljällä vahvistimella. Diskanttia ja keskialuetta varten löytyy highend-tasoinen Nakamichi N40T putkihybridivahvistin. Massive Audio PX4S ohjaa midbassoja, Massive Audio P8 subbareita ja mukana on myös alkuperäisille kaiuttimille Massive Audio PX6. Kaikki järjestelmän johdotukset on Markon mukaan tehty niin, että signaalikaapelit eivät missään tilanteessa kohtaa virtapiuhoja.
Laitteiston ohjelmalähteenä toimii rajusti modifioitu alkuperäinen soitin, jonka kyljessä on myös Applen iPad. Signaali kulkee niin, että iPadilta mennään kamerakitin kautta sisään Markon puukottamaan orkkissoittimeen, josta lähdetään digitaalisesti koaksiaalipiuhalla Helix Ultra signaaliprosessorille. Varsin erikoinen ja hieno järjestely, jonka toimimaansaaminen ei kertoman mukaan ollut ihan pikkujuttu.
Älyttömän hieno
Jokainen vähänkään enemmän rakentelua harrastanut pystyy ymmärtämään, millainen vaiva Markon Kian kohdalla on nähty. Tämä auto on rakennettu totaalisen uuteen uskoon. Penkkien ja muun sisustan verhoiluihin ei ole ollut tarvetta suuremmin koskea, sillä ne olivat luonnollisestikin uudessa autossa jo valmiiksi ihan asialliset. Mutta aivan kaikki muu sitten onkin saanut enemmän tai vähemmän jatkojalostusta.
Kuvasin auton syksyllä ruskan ollessa parhaimmillaan. Kuvauspaikkoja etsiessämme päädyimme nappailemaan fotot lopulta aivan Markon hallin nurkilla, sillä Kian alustan mataluus ja massiivinen korisarja olivat kombo, joka vähän rajoitti erilaisiin – muuten oikeinkin kivoihin – lokaatioihin pääsyn. Auton huikea candy-maalaus ja lukuisat lakkakerrokset sytyttävät kokonaisuuden eloon kun syksyinen punertava aurinko osuu maalipintaan. Otin autosta aikamoisen setin kuvia, joten ainakin eri yksityiskohdat saadaan toivottavasti esiteltyä.
Eli sen pidemmittä höpinöittä kuuntelutunnelmiin, ja sitä myöten kuvien pariin.
Kuuntelumaistiaiset
Kuuntelimme Markon settiä muutama viikko viime syksyn EMMA Finlandin finaalien jälkeen, joissa auto oli ensimmäistä kertaa näytillä. Kertoman mukaan säädöt olivat edelleen vähän alkutekijöissä, sillä auton omistajan sitkeä flunssa oli osaltaan estänyt keskittyneen kuuntelemisen. Sen verran oli kuitenkin saatu asioita sinnepäin, että kriittinen autohifitoimittaja uskallettiin istuttaa kuljettajan paikalle. Käytimme kuuntelussa hyvin monenlaista vapaamuotoista materiaalia, jota toistettiin iPadin kautta Qobuz suoratoistopalvelusta. Sekä allekirjoittaneen ”testilistan” kappaleita, että Markon omia demobiisejä.
Ensimmäinen huomio kiinnittyy keskialueeseen. Keskarin soundi on poikkeuksellisen luonnollinen ja korostumavapaa. Sekä ylä- että alakeskialueesta löytyy todella hyvin erottelua. On harvinaista että alakeskialueella on oikeanlaista ”bodya”, ilman mitään paksuuden tuntua, ja samaan aikaan yläkeskialue erottelee todella mallikkaasti. Diskantti tuntuisi sulautuvan hyvin yhteen keskialueen soundin kanssa. Diskantti tuntuisi olevan aika analyyttinen ja tarkka. Sen ylemmillä osilla voisi olla enemmän säihkettä, mutta muuten pidän diskantistakin.
Testailemme bassoaluetta todella monilla eri kappaleilla. Midbassopää on ihan asiallinen. Vähän voisi olla enemmän auktoriteettia tämän setin yleisluonteeseen suhteutettuna, mutta ei tämä missään nimessä huono ole. Sävyjä ja erottelua tuntuisi löytyvän ja toisto myös menee selkeästi sangen matalalle. Aika ”hifistynyt” meininki. Markon soundifilosofian tuntevana odotin kenties aavistuksen aggressiivisempaa lähestymistapaa. Sellainenkin sopisi tähän settiin kyllä oikein hyvin.
Subbaripää on myös luokkaa asiallinen ja jopa yllättävänkin ”sivistynyt”. Jotenkin odotin taas tässäkin kohtaa brutaalimpaa potkua, joka oikeasti täräyttäisi selkään niin että tietää, mutta se puoli jää hiukan laimeaksi. Potkua kyllä on, sitä en tarkoita. Mutta tällä koteloinnilla odotuksetkin olivat todella korkealla, ja sikäli fiilis jäi vähän sellaiseksi ”no joo…”. Subbarialueella on mukavasti sävyjä ja aika alaskin päästään. Jos en tietäisi millaista subbarijärjestelmää kuuntelen, niin saattaisin kehua auliimmin. Mutta kuten sanottua, nyt todellakin tiesin mitä olen kuuntelemassa, ja siinä valossa odotin vähän rajumpaa, nopeampaa ja tiukempaa annostelua.
Yhteenveto kuuntelusta
Stingerin setin kokonaissoundi on jo tässä vaiheessa vähintäänkin hyvä. Keskialue on jopa huikean hyvä. Se ylemmän keskialueen erottelu ja kokonaissoundin luonnollisuus mitä tästä löytyy, on autoympäristössä harvinaista. Tykkään erittäin paljon! Tämän setin keskialueen toisto on Hakolan Tommyn Bemarin keskialueen kanssa parasta mitä autohifirintamalla on ainakin tässä maassa kuultu. Siis tyyliin ikinä. Myös diskanttitoisto on äärimmäisen laadukas, etenkin kun huomioidaan että käytössä olevat elementit ovat sangen edulliset. Diskantin ja keskialueen yhteensovitus toimii likimain täydellisesti.
Midbassopää on varsin oivallinen, mutta oikein kovalla menolla se voisi tarjota parempaakin auktoriteettia. Sama pätee jossain määrin myös subbaripäähän. Juttelin asiasta Markon kanssa, ja yksi selitys oli laitteiston sisäänajamattomuus. Ajan kanssa olisi siis varmastikin luvassa parempaa. ”Subi on todellakin suunniteltu toimimaan 30-80 Hz ja tuossa kun kuunneltiin oli yläjäko 38 Hz lähes sisäänajamattomana. Potkua ja nopeutta tulee jäätävästi ”party” säädöillä”, kertoo mies. No tämähän tarkoittaa vain sitä, että tulen ehdottomasti kuuntelemaan setin vielä uudelleen kun kamat ovat sopivasti vetreytyneet ja säädötkin saatu vimosenpäälle kohdalleen. Sillä osastollahan ei nyt vielä ollut ehditty kauheasti tehdä.
Käy sinäkin ehdottomasti kuuntelemassa itse jos ja kun siihen vain tulee tilaisuus! Tämä on auto joka pitää kokea.
- Kuski
- Nimi: Marko Lönngren
- Ikä: 48 vuotta
- Paikkakunta: Riihimäki
- Ammatti: Kaijjutinsuuntaaja ja hifikauppias
- Muut harrastukset: Kotiteatteri
- Lempimusiikki: Genrellä ei niin väliä, kunhan on hyvin tuotettua matskua
- Suosikki TV-sarja: Viimeisin hyvä jonka katsoin oli Netflixin Squid Game
- Kulkine
- Merkki: Kia
- Malli: Stinger GDi Turbo
- Vuosimalli: 2020
- Tekniikka: 2.0 Turbo
- Virittelyt: Pakosarja rakennettu kokonaan itse, hukkaportti, ahdin, välijäähdytin ja imuputkisto vaihdettu, uusi virtaavampi pakoputkisto, ja kaikenlaista muuta pientä…
- Suoritusarvot: Enempi kuin vakiossa, mutta paljonko niin sitä ei tarina kerro…
- Vanteet: Japan Racing 20”, edessä 8,5” leveät ja takana 10”, dipattu hiilikuitukuosiin
- Alusta: Kian alkuperäinen sähköalusta, jossa jouset vaihdettu
- Muuta: Maalattu kokonaan uusiksi juuri tähän projektiin sekoitetulla Candy-värillä, erikoislakkaus todella monilla kerroksilla ja välihionnoilla, hillitön määrä aitoja hiilikuituosia, korin muutokset tehty muuten itse, kaikkea pientä ympäri auton (kuvissa lisää)…
- Hifit
- Ohjelmalähde: Apple IPad + alkuperäinen soitin
- Signaaliprosessori: Helix Ultra + Conductor
- Vahvistimet: Nakamichi N40T ohjaa diskantteja ja keskiääniä, Massive Audio PX4S midbassoille, Massive Audio PX6 orkkiskaiuttimille, subbareille Massive Audio P8
- Diskantit: SB Acoustics SB26ADC
- Keskiäänet: Purity Audio 4”
- Midbassot: Massive Audio Aluma 6 ovissa ja 8” elementit penkkien alla, niin että ne hengittävät helmakoteloihin
- Subwooferi: 4 x Massive Audio Hippo 84v2
- Virtajärjestelmä: Ultimatronin 150Ah BT litium-akku, 2 x Massive Audio Railcap X kondensaattorit
- Kiitokset
- Juho Jyrkkä asennusavusta
- Seppo ja Pirinen kasaamisen apukäsistä
- Stirwell automaalit
- Luisu’s Garage hitsauksista
- AI Groupin Pekalle kiitos prossusta
- Pasi Järvinen
- Rautaman veljekset Timo ja Tomi
Ulkokuori ja muut tuunailut:
Asennuskuvia projektin vaiheista:
