Suomi on Euroopan autohifikuningas!

Kyllähän me itse se ollaan tiedetty jo pitkään – ja muutkin eurooppalaiset ovat siitä saaneet menneinä vuosina esimakua – mutta viimeistään nyt asiasta ei ole kenelläkään enää epäselvyyttä. Nimittäin siitä, että suomalaiset ovat tämän pallonpuoliskon, tai kenties jopa koko universumin etevimpiä autohifiharrastajia.

Teksti: Janne Soilakari & Janne Pulkkinen – Kuvat: Harrastajat

Vielä jokunen vuosi sitten – ennen kuin EM-karkelot menivät koronatauolle – suomalaiset näyttivät kaapin paikkaa ESPL-sektorilla. Toki SQ-puolellakin menestyttiin, mutta selkeästi painesoittelua pienemmässä mittakaavassa. Nyt keväällä 2022 Härmän naiset ja miehet näyttivät sitten oikein kunnolla, mistä suomalainen autohifisti on tehty! Dominointi oli täysin suvereenia aivan jokaisella kilpailuformaatin osa-alueella.

EMMA:n kilpailuissa on neljä pääluokkaa: äänenlaatu, painemittaukset, show-luokka ja tuning. Kaikkiaan 25:ssä eri luokassa suomalaiset kilpailijat ottivat peräti 18 pokaalisijaa. Yhdeksän mestaruutta, kuusi hopeaa ja kolme pronssia. Suomen joukkue oli näin ylivoimainen maiden välisessä vertailussa.

Pitkän linjan kansainvälinen päätuomari – imatralainen Antero Kölli – joka toimi myös EM-kilpailuissa asennuksen päätuomarina, kiitteli harrastajien vuosikausien hyvää ja sinnikästä työtä laitteistojen ja taitojensa kehittämisessä. EMMA Finlandin puheenjohtaja Juuso Heinonen totesi, että joukkueen huikea saalis Euroopan parhaita vastaan on iso kiitos lukuisille vapaaehtoisille, jotka järjestävät kilpailuja ja tekevät paljon töitä lajin eteen. Tästä on hieno jatkaa, hän toteaa.

Finaalipäivänä kuin pisteenä i:n päälle Team Rautama löi painemittauksessa jälleen kerran uuden Euroopan ennätyksen tauluun. 170,7 desibeliä, rökittäen toiseksi tulleen Turkin Topal Servelin yli kahdellakymmenellä desibelillä, eli käytännössä kolminkertaisella paineluvulla!

Meidän oman Autohifikanavan porukasta Tittosen Aki saalisti hopeaa kisojen kovatasoisimmassa SQ-luokassa, Master Unlimitedissa, jossa oli peräti 16 osallistujaa. Myös Laineen Mikko kisasi samaisessa luokassa, ja jännitys olikin torstain karsintapäivän jälkeen tapissa, sillä molemmat herrat pääsivät kahdeksan parhaan joukkoon perjantain ”finaalikierrokselle”, jossa tämän megaluokan parhaat kuunneltiin vielä uudelleen. Mikon kohtalona oli jäädä sijalle 7., joka ei sekään osittain puolikuntoisella setillä ollut mikään nolo saavutus.

Akin piste-ero kuuntelussa oli luokan voittaneeseen Italian Matteo Pinciroliin tasan yksi piste. Siis YKSI FUCKING PISTE!!! Asennuksista molemmat vetivät luonnollisestikin täydet. Tämä on monesti pelin henki, erot ovat marginaalisia. No, kunhan herra Tittonen on hetken vetänyt henkeä ja viettänyt aikaa kotiväenkin kanssa, niin paluu talliin uuden projektin eli Hondan kimppuun lienee edessä. Parin vuoden kuluttua me tulemme uudelleen, ja silloin se on todellakin ”The End” kaikille jotka yrittävät olla mestaruuden esteenä. 🙂

Asentajamestarimme Joni Hirvonen kisasi Mersullaan Expert Limitedissä, sijoittuen myöskin komeasti toiseksi. Voiton tässä niin ikään erittäin haastavassa luokassa vei kotimaisillekin harrastajille tuttu mies, Saksan Volker Simmer, joka on vieraillut EMMA Finlandin finaaleissakin. Kumpikin herra naputti asennuksista maksimipisteet 231, ja voitto ratkesi jälleen kuuntelussa.

Varmasti osa kanavamme seuraajista on jo saanut lievän yliannostuksen tätä EM-hulinaa. Mutta kestäkää vielä pieni tovi. Parhaat palat ovat nimittäin vasta tulossa, kun alamme perkaamaan läpi tapahtuman valokuva- ja videotallennuksia. Mediatiimimme Pasi Nieminen, Mikko Laine ja Aki Tittonen kuvasivat reilut määrät materiaalia, jonka lisäksi Pasi striimasi Youtube-kanavallemme todella massiiviset setit kaikilta kisapäiviltä, myös mm. lauantain palkintojenjaon kokonaisuudessaan.

Matskua on siis vielä tulossa, kuten erilaisia harrastajaesittelyjä, haastatteluja, autoesittelyjä sekä livelähetyksiä. Jo tulevana perjantaina 6.5. vedämme ensimmäisen EM-perkauksen, ja heti seuraavana päivänä eli lauantaina 7.5. homma jatkuu! Tällöin studioon saadaan vieraaksi hyvä ystävämme Pasi Myllynen, joka on nöyryyttänyt vastustajiaan viime vuodet kotimaan kisoissa, ja nyt kävi pokkaamassa kultaa myös Itävallasta! Eivätkä erikoisvieraat ehkä tähänkään jää, joten kannattaa virittäytyä Autohifikanavan taajuuksille jokaisena toukokuun viikonloppuna.

Tässä vielä listattuna Team Finlandin pokalistit:

  • Euroopan mestarit:
  • Piia Hirvi
  • Aki Viitala
  • Jesse Nikkinen
  • Krista-Annikka Leppäkari
  • Tomi Rautama
  • Henry Varha (2x)
  • Juha Kiikola
  • Pasi Myllynen
  • Hopeaa:
  • Joni Hirvonen
  • Aki Tittonen
  • Kari Korva
  • Mikko Dillman
  • Jukka Sosala
  • Tomi Rautama
  • Pronssia:
  • Krista-Annikka Leppäkari
  • Aki Tittonen
  • Timo Räihä

Katso tarkemmat tulokset ja pisteet:
https://www.emmanet.info/wp-content/uploads/2022/04/Resultlist-European-Finals-2019-2021.pdf

ESPL E-Cat 1000€ -luokan mestariksi kruunattiin Piia Hirvi. Kovimmat vedot olivat piikin osalta 150,30 dB ja keskaria 141,50 dB. Erittäin vakuuttavaa tekemistä tonnin budjetilla!
Viitalan Aki antoi esimakua tulevasta jo viime syksyn SM-finaaleissa, jolloin mies tykitti yhdellä 10” elementillä 153,40 desibeliä. EM-finaaleissa vastus ikävä kyllä puuttui, mutta lienee selvä että aivan sama vaikka vastassa olisi ollut ketä tahansa, voitto olisi mitä oletettavimmin irronnut silti. Piikkiä saatiin mittariin ESPL S-Cat T1W -luokassa 152,70 dB ja keskiarvoa 142,30 dB.
Äänenpainekonkari Jesse Nikkinen ja voitokas Seat Ibiza. Luokkana ESPL S-Cat T2W. Etenkin 148,10 dB keskiarvosoitto on hurjaa tasoa!
Mestaruus ESPL S-Cat T4W -luokassa ja pronssia Tuningissa. Krista-Annikka Leppäkarin ensimmäiset EM-kisat menivät aikalailla huikeasti!
Euroopan kovin ESPL-tiimi, eli tietenkin Team Rautama Suomesta! Mukana kuvassa myös sponsorin ominaisuudessa Kinnusen Pekka.
ESQL:n kuninkaat, Team Chevy Heavy Van eli Varhan Henkka ja Järvisen Pasi. Korkein pokaali irtosi myös Tuning-luokassa. Tämän autoon palaamme vielä laajan esittelyn muodossa…
Tiimipäällikkö Dillmann voi olla tyytyväinen oman katraansa edesottamuksiin. Kiikolan Juha nappasi korkeimman pystin, eli kultaa SQ S-Cat OEM -luokasta.
Pasi Myllynen ja SQ S-Cat Unlimited -luokan voittopokaali! Pasin kuuntelupisteet olivat 263,5. Sosalan Jukka viimeisteli huikean menestyksen tulemalla toiseksi kuuntelupisteillä 247,5.