Peerless on takuuvarmasti yksi maailman tunnetuimpia kaiutinelementtien valmistajia. Jos ei aivan autohifipiireissä, niin ainakin DIY-harrastajien keskuudessa. Valmistaja on tunnettu erinomaisen hinta-/laatusuhteen omaavista, usein hämmentävänkin edullisista tuotteistaan. Jokin aika sitten firma lanseerasi kuitenkin jotain hieman erikoisempaa, nimittäin kohtalaisen arvokkaan megajäreän 15″ subbarielementin!
Teksti: Harto Viljamaa – Kuvat: Janne Soilakari
Janne Soilakarin kysyttyä haluaisinko kirjoittaa yhdestä vähän järeämmästä bassosta ensimmäinen reaktioni oli ”En!”. Tuotteen selvittyä mieleni muuttui välittömästi. Noita kiinalaisten ideoimia ”järeitä-järeyden-vuoksi-elementtejä” olen nähnyt enemmän kuin tarpeeksi. Sen sijaan olin utelias näkemään, miten perinteikäs ja osaava valmistaja on lähestynyt asiaa.
Perinteikkään valmistajan lippulaiva
Peerless on ennenkin kunnostautunut paitsi poikkeuksellisilla elementeillä myös varsin kauheilla tuotekoodeilla. Pidempään harrastaneille XLS-sarja ja sen erilaiset versiot herättänevät nostalgisia ajatuksia. Peerless on todella perinteikäs ja suuri valmistaja. Firma on perustettu vuonna 1926. Nyttemmin se on osa Tymphany -konsernia. Tuotteiden suunnittelu tapahtuu lännessä ja elementtien valmistus Kiinassa. Suunnittelijoita, tutkijoita ja vastaavia henkilöitä palkkalistoilla on noin 450. Peerlessin kohdalla tuotantomääräksi ilmoitetaan vaatimaton kuusi ja puoli miljoonaa kappaletta, ei vuodessa vaan kuukaudessa. Suurin osa tuotannosta on vähemmän hohdokasta ns. OEM-valmistusta, eli elementit tai ”akustiset modulit” räätälöidään ja myydään tuotteiden valmistajille tai valmistetaan koko tuote valmiiksi asti. Suomennettuna nämä OEM-tuotteet tarkoittavat esimerkiksi niitä päristimiä, millä yritetään saada hoidettua läppärin tai taulutelevision äänentoisto mahdottomasta paikasta mahdollisimman halvalla.
Ryönän suunnitteleminen ja valmistaminen ei tarkoita, etteikö tieto-taitoa tarvittaessa löytyisi vaikka mihin. Peerlessin omalla nimellä myytävät elementit ovat DIY-harrastajien suosiossa korkean laatunsa ja usein hieman kilpailijoitaan edullisempien hintojensa vuoksi. Tämä malliston lippulaivaksi suunniteltu elementti oli tullut etäisesti tutuksi alan foorumeilla käydyistä keskusteluista jo heti ensijulkaisustaan lähtien.
Nimellä lyödyn jättiläisen suuri sydän
Elementin mittasuhteet tuovat mieleen järeän 8” basson, jonka mitat on kylmästi skaalattu isommiksi. Elementin järkyttävä tuotekoodi STW-350F-188PR01-04 pitää sisällään aika paljon informaatiota: 350 on asennusreiän halkaisija, 188 on puhekelan halkaisija, 04 on nimellisimpedanssi kelat rinnan kytkettynä. Puhekela on paitsi valtava halkaisijaltaan myös järkyttävän pitkä. Järeiden autosubbareiden puhekelat tuovat hakematta mieleen juomatölkin, mutta tämä kela tuo mieleen 8” aeroportin väliputken, jopa musta väri tukee vaikutelmaa. 188 mm on valtavan suuri halkaisija puhekelalle. Autohifikansan peruspuhekelat kahdesta neljään tuumaan vaikuttavat kääpiöiltä tämän jätin rinnalla.
Suuri puhekela mahdollistaa suuremman lämpöä haihduttavan pinta-alan ja sitä kautta suuremman tehonkeston. Tosin halkaisijan kasvattaminen on yllättävän tehotonta. Palataan hetkeksi noihin autohifistin peruskeloihin. 2,5 tuuman, eli useimmin 60 mm kelan kehä on noin 190 mm, yleisimmän 3” kelan noin 240 mm ja 4” noin 315 mm. Oletetaan kelat samanpituisiksi, niin kolmetuumainen tarjoaa vain 26% lisäalaa 2,5-tuumaiseen kelaan nähden ja neljätuumainen sekin vain 65%. Tämän Peerlessin 188 mm kelan kehä on jäätävä 590 mm ja vastaavasti se on 210%, 145% ja 87% suurempi kuin aiemmin mainituilla verrokeillaan.
Tehonkesto ei riipu pelkästään kelan lämpöä haihduttavasta pinta-alasta, joten vertailua ei kannata viedä kovin pitkälle. Peerless ei ole tuudittautunut pelkästään suuren kelan ylivertaisuuteen, ei todellakaan. Moottorirakenteen suunnittelussa on käytetty FEA-mallinnusta ja kelan ilmanvirtausten hallintaan on kiinnitetty paljon huomiota. Tuuletusreikiä elementissä muuten riittää, kuten tulemme huomaamaan. Tavoitteena on ollut paitsi tehokas myös hiljainen jäähdytys. Elementille luvataan 3500 W tehonkesto kohinalla. Tehonkeston loppumista suuremmaksi ongelmaksi muodostunee hyvälaatuisen vahvistintehon hankkiminen, mikäli elementin täysi suorituskyky halutaan valjastaa käyttöön.
Loppuun asti ajateltu moottorirakenne
Puhekelan runko on kuitulaminaattia. Noin 12 mm kokoisia tuuletusreikiä on rungossa kahdeksan kappaletta kartion ja alaripustuksen välissä ja 16 kappaletta alaripustuksen ja kääminnän välissä. Jälkimmäisessä välissä reiät ovat joka toinen puoli reiän halkaisijaa ylempänä ja joka toinen alempana. Selvästikin ilmavirtauksia on todella mietitty pieteetillä. Puhekelan käämitys on 58 mm pitkä. Yhdessä 36 mm pitkän ilmaraon kanssa tämä takaa pitkän lineaarisen liikeradan. Tai siis hetkinen… (58-36)/2 mm=11 mm… Kyllä lineaarista liikerataa on 20 mm suuntaansa. Pitkä ilmarako tarkoittaa, että kala saa poistua 9 mm ilmaraosta, jotta usein käytetty kriteeri 70%:n voimakertoimesta vielä täyttyy, eikä voimakerroin vielä tämän jälkeenkään romahda.
Magneettirakenne on sekin tutumpi PA-elementeistä. Puhekelan keskelle asennettu magneetti ja puhekelaa ympäröivä rautapata on hyvin tuttu rakenne neodyymimagneettisista PA-elementeistä. Tässä tapauksessa puhekelan keskelle on päädytty sijoittamaan kolme ferriittirengasta. Pitäisin ferriitin käyttämistä yksinomaan hyvänä asiana. Ferriitin stabiilius on parempi kuin neoilla ja lisäetuna on myös paljon edullisempi hinta. Parametreista tutkittuna rakenteella on saavutettu riittävän suuri voimakerroin ja sitä kautta hyvin yleispätevä Qes- arvo.
Palataan elementin parametreihin myöhemmin. Isolla kelalla on ison kelan ongelmat, esimerkiksi korkea induktanssi ja induktanssin epälineaarisuus. Peerlessin suunnittelijat ovat laittaneet moottoriin kaksi alumiinista oikosukurengasta, joilla edellä mainittujen ongelmien pitäisi poistua tai ainakin pienentyä merkittävästi. Moottorin ulkohalkaisija on varsin kohtuullinen 228 mm, kun otetaan huomioon puhekelan koko. Moottorin korkeus on noin 115 mm. Mukana on myös ”jatketun napakappaleen” henkinen perillinen. Moottorin perään on tehty melkoisen korkea kohouma, jonka sisäpuolella kulkee syvä ura puhekelaa varten. Kohouman ja uran keskellä kiertää kahdeksan peräti 12 mm tuuletusreiän kehä. Tiedoissa mainittu ”ilmavirtojen optimointi” on helppo uskoa myös tässä kohtaa.
Runko on 5/5
Elementin runko on ilmeisesti Peerlessille suunniteltu, ainakaan en ole muualla nähnyt käytettävän samaa runkomallia. Runko on oikea mestariteos. Ensinnäkin se on valtavan tukeva. 16 lyhyttä, paksua ja melko suoraa puolaa kytkevät yläkehän alaripustuksen asennuskehän ja magneetinasennuskehän toisiinsa kauniin suoraviivaisesti. Kaikki kehät ovat vähintäänkin tukevia. Alaripustuksen kehä on näistä ohuin, mutta varmasti riittävän vahva. Yläkehä on suunniteltu tukevaksi yksinkertaisesti jättämällä yläripustuksen asennusupotus pois ja tekemällä yläpinnasta tasainen. Kehän sisäreunan outo muotoilu jäi vaivaamaan, kunnes hoksasin muodon idean: Sisäreuna on pyöristetty, jotta se ohjaa yläripustuksen ulkoreunan kauniin pehmeälle kaarelle kartion ollessa ala-asennossa ja yläripustuksen ollessa suorana alaspäin. Jestas! Kuka ymmärtää optimoida rungon näin perusteellisesti?
Magneetin asennuskehä on aivan järkyttävän vahva ja se kytkeytyy puoliin todella tukevasti. Toiseksi tämä runko ei ole tukkoinen. Usein elementistä koteloon tapahtuvien ilmavirtausten esteettömyys unohtuu rungon suunnittelijoilta tai viimeistään alaripustuspaketti blokkaa virtauksen lähes totaalisesti. Toki tämäkin elementti tarvitsee ja ansaitsee ajatuksen ja toisenkin kotelon asennusreiän ja etulevyn suunnitteluun. Tyhmä asentaja tekee ylipaksun etulevyn ja jättää vielä asennusreiän viistämättä kotelon sisäpuolelta. Tuloksena on asiallisen lähes 300 cm2 virtausalan kutistuminen alle sataan neliösenttiin. Tämä kuuluu ja tuntuu varmasti elementin toistossa ja luultavasti ei positiivisella tavalla. Runko myös sallii ilman vapaan virtaamisen alaripustuksen alapuolella.
Yläripustus
Yläripustus on sisäkäyttöön oikein hyvin sopivaa kumia. Tarkoitan, että kumi on oikein hyvä materiaali yläripustukseen, mutta kylmässä kumilla on taipumus jäykistyä. Sisäkäytössä tämä ei ole ongelma. Yläripustus lämpenee suurella liikeradalla soitettaessa havaittavasti. Tämä johtuu siitä, että yläripustus on ns. häviöllinen, toisin sanoen yläripustus muuttaa osan liike-energiasta lämmöksi. Yläripustuksen poikkileikkaus on poikkeuksellisesti malliltaan elliptinen. Profiili on oikein hyvä vastustamaan yläripustuksen vääntymistä ryppyyn suuremmilla liikepoikkeamilla. Ripustus on paksuudeltaan oikein sopivan paksuinen, eli riittävän paksua jotta se pysyy muodossaan myös isommilla kotelopaineilla, mutta niin ohutta, että se ei kohtuuttomasti jarruta kartion liikettä. Läskiripustuksiin tottuneelle makkara voi vaikuttaa jopa pienelle, mutta vaivattomasti kartio näytti liikkuvan 40 mm suuntaansa. Yläripustus on asennettu poikkeuksellisesti rungon päälle tai paremminkin rungosta puuttuu upotus yläripustukselle.
Elementin kiinnitystä varten on kahdeksan kappaletta M5 kierteellä varustettuja reikiä. Selvästikin suunnittelijalla on ollut mielessä elementin asennus etulevyn takapuolelle ja yläripustuksen kauluksen käyttäminen myös tiivisteenä. Kokonaisuus on toimiva kunhan elementin kiinnitys koteloon suunnitellaan oikein. Asentamalla elementti puristuksiin kahden tukevan levyn väliin rakenteesta saadaan erittäin tukeva ja resonoimaton, täydellisestä tiiveydestä ja esteettömästä ilmanvirtauksesta puhumattakaan.
Alaripustukset
Ulkohalkaisijaltaan elementin asennusreikää muutamaa senttiä pienempi alaripustuspaketti koostuu kahdesta noin 15 mm päässä toisistaan olevasta erittäin syväpoimuisesta Nomex-kankaisesta kiekosta. Valtavan kokoinen kelaputki haukkaa sisäkehältä normaaliin ripustukseen verrattuna ainakin kahden poimun verran tilaa, joten syvät poimut ovat enemmän kuin tarpeen, elementillehän luvataan huima 90 mm maksimiliikepoikkeama. Tämä siis tarkoittaa 45 mm liikettä suuntaansa. Alaripustus tuntuu jo uutena mukavan elastiselle ja joustavalle, juuri sellaiselle, joka ei kaipaa pitkää sisäänajoa.
Käytäntö osoitti arvion oikeaksi ja ripustukset notkistuivat hyvin helposti. Ripustukset pehmenivät vielä entisestään ja huomioiden elementin käyttötarkoituksen ja muiden komponenttien ominaisuudet ne vaikuttavat todella hyville. Elementti on mekaanisilta ääniltään todella hiljainen. Parin kymmenen millin liikkeellä ei kuulu oikeastaan mitään ja ilman virtausäänet ovat nekin todella hiljaiset, vaikka ne ovatkin kuultavissa. Kartio näytti liikkuvan ongelmitta 40 mm suuntaansa, sen jälkeen liikeradan kasvaminen hyytyy selvästi ja kaiutinvirta lähtee kasvamaan. Selvästikin ripustuksiin on sisäänrakennettuna huomattavasti progressiota varsinkin aivan liikeradan loppuosilla. Alaripustuksissa oli vielä hieman liikevaroja jäljellä, joten aivan helpolla elementtiä ei saa rikottua edes aivan poskelleen tehdyssä kotelossa.
Kartio ja pölykuppi
Kartio ei ole tämän elementin ”juttu” tai tavallaan se on, miten sen nyt ottaa. Valtava puhekela syö suurimman osan normaalista kartion alasta ja jäljelle jää vain noin 50 mm leveä rengas. Tuonkin renkaan voi näköjään toteuttaa poikkeuksellisen hyvin. Kartion sisäreunassa on pokkaus ja kaulus, joka kääntyy puhekelan rungon suuntaiseksi. Tämä takaa tukevan ja suuren pinnan elementin kovimman rasituksen kohteeksi joutuvaa liimasaumaa varten. Pölykuppi on halkaisijaltaan poikkeuksellisen suuri jo pelkästään suuren puhekalan vuoksi, mutta suunnittelija ei ole tyytynyt edes tähän. Pölykuppi on tehty vielä suurempi ja sen tukevaa liimausta varten tehty noin 10 mm leveä reunus jatkuu kartion myötäisenä lähes yläripustukseen saakka. Syy valtavalle koolle paljastuu kurkistaessa kartion takapuolelle: Kartiossa on puhekelan vierellä 12 kappaletta noin 12 mm kokoisia tuuletusreikiä. Sekä kartio että pölykuppi on pinnoitettu hillityn tyylikkäällä tumman harmaalla pinnoitteella.
Perinteiset punosjohdot
Punosjohdot ovat nykymuodista poikkeavat. Ne ovat paitsi ohuet myös perinteistä ilmajohtomallia. Johdot ovat myös eristetty, tosin tässä eriste on tuomassa lähinnä toivotunlaisia jousto-ominaisuuksia punosjohtimille. Ilmajohdoissa ei tosiaan ole mitään pahaa, kunhan ne on oikein suunniteltu. PA-elementeissä ilmajohdot ovat arkipäivää ja genren subwooferit kestävät soittaa 24/7 vuodesta toiseen isolla liikeradalla johtojen väsymättä tai palamatta poikki, joten tuskin tässäkään tapauksessa on syytä huoleen. Johdot ovat tosiaan sangen ohuet, mutta pitää huomata, että elementin kaksi puhekelaa ovat nimellisimpedanssiltaan kahdeksan ohmia. Samalla teholla kaiutinvirta on 1/8 yhden ohmin kelassa kulkevasta virrasta, joten ohuempi johdin riittää paremmin kuin hyvin.
Kokonaisvaikutelma on laadukas
Elementin työn jälki on todella hyvää. Ainoat löytämäni kauneusvirheet ovat keskipaalun keskireikään sijoitetun vaahtomuovivaimentimen liimaus hieman vinoon ja pölykupin asennus aavistuksen sivun. Merkityksettömät virheet häiritsevät korkeintaan kaikkein neuroottisinta perfektionistia. Elementti on toki karu: Mustaa, maalattua mustaa, mattamustaa ja pikanttia tumman harmaata. Toisaalta täysin kikkailematon ulkoasu antaa kuvan todella karusta ja robustista tuotteesta, joka ei antaudu, eikä edes pyydä taukoa. Toisaalta kaikki turha tingentangeli menisi kumminkin koteloon piiloon. Elementin asennus runko kotelon ulkopuolelle ei oikein kotiympäristössä ole järkevää, ei edes mekaanisilta ääniltään näin hiljaisen elementin tapauksessa.
Ainoan pienen poikkeuksen mustasta tekevät kromatut tai niklatut liittimet. Ehkä liittimet voisivat olla hieman järeämmätkin, mutta reikien halkaisija on karvan alle 5 mm ja näin ollen niihin mahtuu riittävän paksu kaapeli. Ongelmia voi tulla kytkettäessä keloja rinnan jumpperikaapeleiden kanssa. Kahden tukevan kaapelin tunkeminen yhteen liittimeen voi olla mahdotonta. Tuohan on muutenkin kaikkein huonoin tapa toteuttaa rinnankytkentä, joten oikeastaan on hyvä, että liittimet laittavat harkitsemaan fiksumpaa kytkentää, kuten kahta erillistä kaapelia päätteelle asti.
Parametrien valossa
Valtavasta puhekelasta tulee ensimmäiseksi mieleen vilkaista voimakerrointa ja toisena liikkuvien osien painoa. Voimakertoimeksi kerrotaan 24,18 Tm. Tuplakelaisen elementin tapauksessa siitä ei kannata tehdä hätiköityjä päätelmiä. Seuraava vilkaisu kertoo Re arvoksi 3,2 ohmia, joten parametrit ja oletettavasti myös voimakerroin on mitattu kelat rinnan kytkettynä. Vertailuluku BL2/Re on melkoisen komea 182,7, joten padassa on hyvin voimaa. Sitä toki tarvitaan kiihdyttelemään ja kontrolloimaan 576,8 gramman painoisia liikkuvia osia. Muuten Qes 0,5 ja Qts 0,48 kertovat elementin soveltuvan hyvin erilaisiin koteloihin. Matalaksi ilmoitettu 25,4 Hz resonanssitaajuus näytti sisäänsoiton jälkeen painuneen alle 20 Hertsin käyttämälläni noin 30mm liikeradalla. Vas on tämän kokoiselle elementille melko pieni 70 litraa. Nämä lupaavat matalien toistuvan kohtuullisen kokoisista koteloista.
Vastavirrankulkijana en oikein pitänyt valmistajan refleksikotelosuosituksista. LLT-fanit sen sijaan varmasti diggaavat valmistajan suosittelemaa 160-litraista refleksikoteloa 18 hertsin virityksellä. Henkilökohtaisesti valitsisin teoreettisesti huonomman tapped horn -kotelon sen paremmin omaa makuani miellyttävien toisto-ominaisuuksien vuoksi. Tämä elementti soveltuu edellä mainittujen lisäksi hyvin myös suljettuun koteloon. Käyttäjä pääsee siis melko vapaasti valitsemaan ja mitoittamaan kotelon omien uskomustensa mukaan.
Loppupäätelmä
Olen iloinen, että pääsin tutustumaan tähän elementtiin. Tämä elementti oli todella positiivinen poikkeus valtavirrasta ja palautti uskoani järeisiin elementteihin. Elementti on teknisesti aivan upea. Kenelle tämä elementti sitten sopii? Vaikkapa todelliselle bassofriikille, mieluiten haja-asutusalueella, omakotitalossa asuvalle sellaiselle. Neljä tai miksei vaikka kahdeksan näitä tapped horneihin ja riittävästi hyvälaatuista tehoa tarjolle, niin yksi unelma voisi toteutua. Kerrostaloasukki pärjäisi varmasti kevyemmälläkin elementillä, mutta toisaalta riittävän headroomin positiivista vaikutusta ei pidä aliarvioida. Autokäytössä, sopivan kokoisessa suljetussa kotelossa elementti, voi tarjota sellaista kontrolloitua infraääniin asti ulottuvaa toistoa johon vain todella harva elementti kykenee. Edes hinnan ei luulisi muodostuvan esteeksi, 524,95 euroa on hyvin kohtuullinen hinta poikkeuksellisen paljon omistushalua herättävästä tuotteesta. Suomessa elementtiä myy Hifitalo, jonka luulisi olevan tuttu kaikille kaiutinrakentajille.
Tekniset tiedot ja maahantuojan yhteystiedot:
- Peerless STW-350F-188PR01-04
- Suositushinta 524,95 euroa
- Maahantuoja Hifitalo
- Puhelin 0440-553 595
- Internetissä www.hifitalo.fi
- Elementin tiedot
- Tehonkesto 3500 W RMS
- Impedanssi 8 + 8 ohmia
- Herkkyys 81,37 dB (1W/1m)
- Puhekelan halk. 188 mm
- Upotussyvyys 232,9 mm
- Kokonaishalkaisija 381 mm
- Asennusreiän halk. 350 mm
- Elementin paino 26,6 kg
- Parametrit
- Fs 25,3 Hz
- Qts 0,48
- Vas 58,16 l
- Xmax 90 mm (peak to peak)