Tässä artikkelissa otamme esittelyyn porilaisen somepersoonan Ville Santikon S80 Volvon, jolla mies nappasi tuplapronssia EMMA Finlandin SQ M-Cat OEM ja ESPL S-Cat T4W -luokista kuluneen syksyn finaalikisoissa. Lisäksi perehdymme kattavasti Villen kymmenvuotiseen harrastushistoriaan autoäänentoiston parissa.
Teksti ja kuvat: Janne Soilakari
Youtubeen Team Peränurkan kanavalle ahkerasti videosisältöä jo kymmenen vuoden ajan tuottanut Ville Santikko lienee maamme tunnetuimpia uudemman polven autohifiharrastajia. Kaveri on ollut paljon esillä sosiaalisessa mediassa, mutta moniko oikeasti silti tietää tai muistaa kaikkia Villen harrastusuran käänteitä ja vaiheita?
Tässä mittavassa läpileikkausartikkelissa perehdymme aluksi haastattelun kautta Villen autohifihistoriaan, ja sen jälkeen tutkimme läpi miehen tuoreimman projektin, joka kantaa nimeä Herrainmallin Volle. Mutta aivan ensiksi suunnataan katse kymmenen vuotta taaksepäin.
Bassosta se kaikki lähtee
”MaxBOOM:in nettifoorumilta se kaikki lähti. Sitä tuli lueskeltua ja otettua inspiraatiota omiin tekemisiin. Jo tuohon aikaan tein Youtubeen videoita. Ne ekat tuotokset eivät tosinkaan löydy Peränurkan kanavalta vaan omalta henkilökohtaiseltani. Pidin foorumilla myös projektipäiväkirjaa, mutta nopeasti se muuttui pääosin videomuotoiseksi dokumentoimiseksi. Videoharrastusta löytyy jo niinkin varhaisilta ajoilta kuin ennen kouluikää, mutta kouluaikana tuli sitten myös tehtyä monenlaisia aiheeseen liittyviä projekteja, kuten omia toimintaelokuvia. Näitä en todellakaan tule ikinä julkaisemaan missään, mutta tallessa ne ovat edelleen”, nauraa Ville.
Ensimmäisiä vähän enemmän tosissaan tehtyä autohifivideoita ovat mm. AutoStudion subbareille tehdyt sisäänajovideot. Villellä on ollut aina kova halu testata omia teorioitaan eri asioista, ja tämä puoli on jatkunut mukana ihan nykyaikaan saakka. Joskus teoriat osuvat oikeaan ja joskus eivät, mutta pääasia että testataan paljon, se on tehokkain tapa oppia.
Noin kymmenen vuotta sitten kulkupelinä toimi punainen Toyota Corolla. ”Mulla oli silloin yhdelle JBL:n 12” subbarille tehoa noin 600 W RMS, ja virtapuolelta löytyi 6 x 50mm2 kaapeloinnin sekä plussalle että maapuolelle, ja vielä kuparitangot suoraan päätteisiin sisään. Tämän olin kopioinut sieltä MaxBOOM:n foorumilta, kun kovilla harrastajilla oli vastaavia. Tarvikkeet hommasin Raudasojan Timolta. Eli ihan aavistuksen yliampuvaa tehoihin nähden, mutta ei sitä silloin tullut tajuttua, kun oma kokemus oli vielä vähän heikkoa”, muistelee Ville.
Aivan aluksi videoiden tekeminen oli puhtaasti harrastus. Jossain kohtaa homma alkoi kuitenkin kasvaa ja kanavalle saatiin myös mainokset pyörimään videoille.
”Kun porukka katsoi videoita kiitettävästi ja mainostuloja alkoi kertyä, mietin että on hienoa jos saan maksettua Team Peränurkan nettisivujen kulut tällä. Jossain kohtaa Youtube sitten nappasi mainokset kokonaan pois, ilmeisesti koska demosoitteluvideoiden taustahälyssä oli kuulunut tekijänoikeussuojattuja musiikkikappaleita, tai jotain. Tuohon aikaan siellä oli aikamoinen natsimeininki sen suhteen. Silloin mietin jopa videoiden tekemisen lopettamista, mutta jatkoin kuitenkin rakkaudesta lajiin. No mainostulot saatiin kuitenkin noin vuoden päästä uudelleen juoksemaan, ja jos verrataan tähän päivään, niin nyt tämä on minulle jo ihan toimeentulokanava jolla saa maksettua nettisivujen lisäksi vähän muutakin, eli hiukan on touhu kasvanut noista ajoista”, kertoo Ville.
Eka Volle
Kenties parhaiten Porin mies muistetaan ulkoisesti sangen rajun näköisestä Volvo 245:sta, eli siitä alkuperäisestä ”Vollesta”. Joka muuten on yhä edelleenkin tallessa. Vollen alkutaipaleen tienoolla myös allekirjoittanut tutustui ensimmäisen kerran Villeen ja koko senaikaiseen Team Peränurkkaan. Syksyllä 2012 pidimme Santikon Villen ja Lindforssin Jussin – joka oli tuohon aikaan Peränurkan toinen jäsen Villen vaimon lisäksi – kanssa pienen palaverin Porin Hifi Storella, jossa paitsi haastattelin kavereita tulevaan lehtiesittelyyn (joka julkaistiin AutoSoundin numerossa 1/2013, mukana on myös Rajalan Jussin äärimmäisen hienot valokuvat), niin myös värväsin heput tuohon aikaan omistamani AutoSound-lehden ”kisatiimiin”. Jussin Golfiin hankittiin järeähkö Focus Acousticsin laitteisto, ja auto rakennettiin MaxBOOM-kilpailuihin. Villen Volleen vaihdettiin myös Focuksen Black-sarjan subbarielementit.
Vastapalveluksena sain lehteen uudenlaisella otteella tuotettua äänenpaineorientoitunutta sisältöä Villen kirjoittamana, sekä totta kai myös videosisältöä.
Tätä yhteistyötä kesti vajaat pari vuotta, ja voin sanoa että se oli oikeasti erittäin antoisaa aikaa. Yksi ehdottomasti parhaiten mieleen jäänyt projekti oli Villen kanssa yhdessä toteutettu, tuohon aikaan poikkeuksellisen mittava ”autohifidokumentti”, joka kuvattiin syksyn 2013 Hötsissä. Samassa paikassa oli myös EMMA Finlandin ja MaxBOOM:in finaalikilpailut. Tähän videoprojektiin panostettiin sen ajan resurssit huomioiden reippaanpuoleisesti. Youtube kuitenkin harmillisesti banni kyseisen videon, koska sekin sisälsi tekijänoikeussuojattua musiikkia. Toteutimme vastaavanlaisen projektin myös seuraavana vuonna, ja edellisestä viisastuneena 2014 vuoden Hötsivideo oli jo niin tarkkaan läpitsekattu, ettei missään kohtaa varmasti kuulu mitään kaupallisia biisejä. Se alkuperäinen 2013 versio oli kuitenkin tunnelmaltaan ainutlaatuinen, sillä siitä välittyy myös tekijöiden vilpitön into ja harrastuksen riemu.
”Vuosi 2013 on yksi harrastusurani tärkeimmistä virstanpylväistä. Tuolloin AutoSound, Hifi Store ja Satagrafia lähtivät sponssaamaan meitä ja ilmassa oli selkeää nousukauden meininkiä. Kiersimme tuolloin Golfin ja Volvon kanssa sekä EMMA:n että MaxBOOM:in kilpailuja aina finaaleihin saakka. Plakkariin jäi EMMA:sta SM3. ja Boomista SM4. Silloinen vaimoni Paula ja kaverini Malmilan Heikki olivat myös mukana menossa ja kisasivat aina kuin mahdollista. Se vuosi on siinäkin mielessä erittäin tärkeä, koska suurin osa palkintokaappini pokaaleista on juuri siltä kyseiseltä vuodelta. Kyseinen vuosi oli myös aika rankka, sillä esikoiseni syntyi saman vuoden toukokuussa. Yöt valvoo, päivät Volvoo, oli tuohon aikaan mottonani. Perhe-elämän ja intohimoisen autohifiharrastuksen yhteensovittaminen ei aina ole maailman helpoin asia, mutta silloin taivaankappaleet olivat kohdallaan ja kaikki meni tälläkin sektorilla yllättävän hyvin”, Ville muistelee, ja jatkaa:
”Sinä vuonna rikottiin myös tiimimme sisällä ekan kerran maaginen 150 desibeliä, ja meillä oli ainakin hetken aikaa Länsirannikon koviten soivat autot. AutoSoundin esittelyssäkin oli maininta, että yli 150 desibeliä alle 2500 euron laitteistolla, sisältäen auton. Ja tämä koski siis omaa Volvoani. Jussin Golf soi toki sen MaxBOOM-kisasetin kanssa piikkiä vielä paljon kovempaa, ja tietysti settikin oli selkeästi hintavampi. Tämä oli sitä aikaa, kun alkoi jo päästä vähän paremmin kärryille kovaasoittamisesta, ja se välittyi hurjana tekemisen riemuna kaikkeen mitä siihen aikaan tehtiin”, listaa Ville. Olen itse täysin samaa mieltä näistä. Samaan aikaan myös luotsaamani AutoSound-lehti oli erittäin kovassa nousukiidossa, joka edesauttoi sitä että pystyin sijoittamaan potentiaalisten harrastajien sponsorointiin. Ville oli ehdottomasti sellainen tyyppi, josta näki heti että tästä kaverista tulee vielä jotain.
Hakusessa 160 dB
Loppuvuodesta 2014 Vollen laitteisto vaihtui DD Audioon.
”Silloin setti muuttui entistä järeämmäksi ja aloin tosissani metsästää 160 desibelin ylitystä. Projekti osoittautui odotettua haastavammaksi, kävin monesti jo omissa mittauksissani aika lähellä, esimerkiksi mieleen on jäänyt 159,78 dB mittaus. Tuolloin vahvistimena toimi yksi kappale DD:n M4a, josta lähti 0,25 ohmin kuormaan 6800 W RMS. Virtapuolella oli 16 Voltin järjestelmä, joka oli toteutettu trukkiakuilla ja vesiakuilla. Tein yhden päivän aikana varmaan 50 – 60 vetoa ja videoin homman koko ajan. Tavoiteluku ei vain ylittynyt, ei sitten millään. Kun olin kertonut videoillani julkisesti että 160 dB on tavoitteena ja sitä ei tahtonut irrota, aloin saada osakseni todella paljon pilkkaamista”, Ville muistelee.
Vuosi 2015 oli erityisen raskas, sillä silloin ilmestyi niin sanottu ”uretaanivideo”, josta kertoman mukaan Ville edelleenkin joissain piireissä muistetaan. Tällöin julkaistiin siis video, jossa Ville kertoi auton akuston kiinnityksestä uretaanin avulla. Video oli miehen itsensä mukaan tehty hieman kieliposkella, mutta varsin moni otti sen tosissaan ja koska tuohon aikaan Peränurkan näkyvyysarvo oli jo korkea, alkoi kylillä näkyä oikeasti uretaanin kanssa kiinnitettyjä laitteistoja. ”Tästä jäi silloin aika ikävä fiilis, kun pilke silmäkulmassa tehdystä hupivideosta syntyi kauhea paskamyrsky. En todellakaan olettanut että porukka ottaa sen tosissaan, koska en tietenkään oikeasti akkuja sillä tavalla kiinnittäisi tai ainakaan opettaisi ketään muita kiinnittämään. Se homma meni niin pitkälle että sain kuulla, että porukka oli puhunut WhatsApp-ryhmissä jopa sellaista, että mennään ja poltetaan se Villen uretaani-Volvo”, kertoo Ville julkisuuden nurjemmasta puolesta. Aina kun on paljon esillä, tulee vastaan vääjäämättä myös ansaitsematonta vihamielistä palautetta. Joskus se voi olla myös aika rajua.
”Tuohon aikaan alkoi tapahtua myös sitä että Volvon tunnettavuusarvo oli videoiden myötä niin suuri, että mopoautopoikia seurasi minua monesti kaupungilta kotipihalle saakka. Ja sain useasti sanoa, että en ala nyt kotipihallani pitämään mitään demosoitteluja, kun naapureita on kuitenkin ihan vieressä. Kaikki huipentui siihen, kun autossa kävi yön aikana varkaita ja yksi arvokas pääte vietiin. Pian tämän jälkeen vaihdoimme asuinpaikkaa”.
Sitkeä yritys palkitaan
160 desibelin ylityksen metsästys jatkui uudessa asuinpaikassa ja huomattavasti aikaisempaa matalammalla profiililla.
”Jossain kohtaa se sitten tapahtui, ja sain jopa korkeimmillaan 161,07 dB Term Labin mittariin Volvosta. Tosin se maksimiluku ei tullut tuulilasille vaan jalkatilaan, ja tästäkin toki seurasi pilkkaamista, kun asiasta julkaisin videota. 160 dB tuli kyllä tuulilasin reunaankin pienillä kikkailuilla, mutta tuntui että se jäi silloin suurimmalta osalta seuraajista huomaamatta. Elementteinä oli tuolloin 4 kappaletta 18” DD:tä ja kotelona rinnakkainen kuudennen asteen bandpass. Kuskin ovi oli mittauksessa auki ja Termiksen sensori oli asennettuna tuulilasin hanttimiehen puoleiseen nurkkaan. Eli väkisin hakemalla sain sen mitä olin pitkään tavoitellut, mutta vaati se kyllä melkoisia uhrauksiakin. En tiedä oliko se koko hullu pinnistely vaivan arvoista, kun kaikki tuntuvat muistavan vain ne epäonnistumiset.”.
Pakko mainita että haastattelun tässä vaiheessa Villen puhelin soi, ja hänen seitsemänvuotias tyttärensä soittaa ja kertoo, että onhan ok kun hän kuuntelee kotona musiikkia ja striimaa sitä puhelimestaan Chromecast Audion kautta telkkariin. Ei ole omena tainnut kovin kauas pudota puusta, hyvin tuntui olevan hifihommat hallussa tyttärellä. 🙂
Lisää painetta
2016 alkoi Kuivakankaan Nico liittyä seuraan ja starttasi projekti nimeltään Project Zero. Tavoitteena oli rakentaa Fiat Puntosta täysverinen dB Drag kilpuri. Tätäkin projektia dokumentoitiin aluksi todella intensiivisesti Youtubeen, ja koska kyseessä oli raskaan kaluston todellinen paineauto, niin homma myös kiinnosti bassopääporukkaa.
”Tässä kohtaa lähdettiin toteuttamaan jo vähän isompia systeemejä. Aikaisemmasta opittuna ihan kaikesta ei kuitenkaan huudeltu julkisesti someen. Mulla käväisi esimerkiksi Volvossa kuusi kappaletta 15” elementtejä ja SD:n 35-kilowattinen pääte. Asiat menivät niin isolle, etten saanut enää Volvoa edes katsastettua. Näyttämisen halu oli kova, sillä nyt oli ensimmäisen kerran resurssit todella hyvin kunnossa. Samalla homma muuttui myös erittäin aikaa vieväksi ja rankaksi. Volvon kohdalla loppuivat vain yksinkertaisesti paukut kesken. Zeron kanssa teetimme jopa kokonaan omat 18” elementit neomoottoreilla ja kyseisen projektin videoihin tuli panostettua älyttömän paljon. Oikeastaan voisin sanoa että Project Zero -videosarja on teknisesti parasta Youtubea mitä olen koskaan tehnyt. Auton ominaisuudet riittivät tiettyyn pisteeseen, mutta sitten tuli seinä vastaan. Se harmitti aika paljon, ja projekti päätettiin kaikessa hiljaisuudessa lopettaa. Nyt muutaman vuoden jälkeen voidaan jo todeta, että kyseinen auto on paalattu, eli sen pariin ei enää koskaan olla palaamassa”, paljastaa Ville.
Zeron kohdalla motivaatio loppui kertoman mukaan kesken, kun realiteetit iskivät vastaan. Auto soi lujaa, mutta ei niin lujaa kuin rakentajat olisivat halunneet. Yllättäen hallin nurkalta löytyi ikivanha Morriksen pakettiauto, joka näytti mittojensa puolesta täydelliseltä aihiolta äärimmäisen kovaa soivalle laitteistolle. Tästä saikin alkunsa ”Me kaksi ja Morris” -Youtubesarja, joka tulee jatkumaan vielä pitkälle tulevaisuuteen. Villen mukaan jälleen opittiin uusia asioita, ja tämän projektin kohdalla ei pidetä niin kovaa hoppua kuin Zeron kanssa. Autoa rakennetaan kun ehditään ja etenkin kun motivaatio on oikea. Hampaat irvessä tekeminen ei ole mukavaa ja sitä pyritään välttämään. Jossain kohtaa se kuitenkin välittyisi katsojillekin, ja se ei ole toivottua.
Elämässä on muutakin kuin bassoa
2017 helmikuussa Ville hankki vaimonsa ja kolmen pienen lapsensa yhteiskuljetuksiin Mitsubishi Space Wagon tila-auton. Mitsu osoittautui kuitenkin pahemmanlaatuiseksi pommiksi, ja yli puolen vuoden korjauskierteen ja bensakrematoriota muistuttavalla laina-autolla ajelun jälkeen vastassa oli tilanne, että piti saada nopeasti ja halvalla joku katsastettu polttoainepihi kärry, millä pääsee kulkemaan päivittäiset ajelut. Katse kohdistui Nettiauton valikoimista alle 500 euroa maksaviin laitteisiin, joten sanomattakin on selvää, ettei liian ronkeliksi voinut heittäytyä. Niinpä hetken kuluttua porilaisen omakotitalon pihassa seisoi kustannustehokkaalla 1.0-litraisella myllyllä varustettu pirteän sininen Opel Corsa.
”Heti auton hankinnan jälkeen tuli idea siitä, että mitäs jos tähän rakennettaisiin todella minimaalisella budjetilla perustason hifit, ja tehtäisiin projektista videosarja YouTubeen. Saan ihmisiltä paljon kyselyjä siitä, miten perus käyttöauton äänentoistoa voisi parantaa pienin kustannuksin. Tämän Tonnin Sorsa -projektin oli tarkoitus vastata näihin kysymyksiin”, selventää Ville jutun juuria. Samalla osoitetaan syyttävällä sormella myös vieressä istuvaa Heinosen Juusoa, joka istutti lopullisen SQ-siemenen. Juusohan on tuttu kaveri EMMA:n piireistä, ja vaikuttaa nykyisin jopa yhdistyksen hallituksessa.
”Olen pyörinyt Hifi Storella suunnilleen koko harrastusurani ajan. Alkuun vain hangaround-meiningillä, sitten huoltohommia tehden, ja nyt loppuvaiheessa jopa myymälävastaavan ominaisuudessa. Tätä kautta olen päässyt tutustumaan todella laajasti autohifilaitteisiin ja erilaiset säätöhommat kiinnostavat paljon. Vaikka pohjimmiltani olenkin painemies, niin on sitä äänenlaatuhifiä tullut puoliväkisinkin silmien ja korvien eteen, joten ei se SQ aivan vierasta ollut”, selventää Ville.
Tonnin Sorsan ensimmäisen tuotantokauden ideana oli siis rakentaa 500 euroa kustantaneeseen henkilöautoon täysimittainen hifisetti toisella 500 eurolla, eli yhteisbudjetti on tasan tonni. Tämä projekti käsiteltiin todella laajasti AutoSoundin numerossa 7-8/2017, joten kannattaa katsoa sieltä lisätietoja, sekä tietysti tsekata Youtubesta Peränurkan kanavalta videosarja aiheesta. Sen verran voidaan tässä tiivistää lopputuloksesta, että setti soi oikeasti hintaisekseen hyvin ja riitti komeasti matkamusiikin kuunteluun. Olihan mukana jopa viivesäädöt, joten stereokuvakin saatiin järkeväksi.
”Tonnin Sorsan ensimmäinen kausi oli menestys ja sai paljon positiivista palautetta. Oli selvää että jatkoa pitää tulla, joten autoon rakennettiinkin seuraavalle kaudelle kahden tonnin setti, joka tosin budjetin suhteen hieman ylittyikin. Nyt mukaan otettiin jo vähän enemmän myös bassoa ja mm. etupään kaiutinsarja vaihdettiin laadukkaampaan. Myös vahvistintehoa oli käytössä roimasti enemmän ja setissä oli erillinen DSP”, kertoo asentaja itse.
Myös versio 2. arvioitiin AutoSound-lehdessä, juttu löytyy numerosta 7-8/2018. Kuuntelimme auton läpi Ilolan Janin kanssa ja mukana on myös erittäin syväluotaava soundiarvio. Pähkinänkuorianalyysinä voidaan todeta, että setin etupää oli oikeinkin mainio. Subbaripään kanssa oli sen sijaan lähdetty kuuntelijoiden makuun aika rajusti laukalle, sillä vastaavan budjetin käyttäminen SQ-factorin kehittämiseen olisi poikinut takuuvarmasti vielä roimasti kovempitasoisen hifijärjestelmän. Mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin jälleen yllättävän hyvä kokonaissuoritus, kyllä tätä laitteistoa mielikseen kuunteli.
Tonnin Sorsa sai myös hieman vähemmälle huomiolle jääneen kolmannen kauden (tai pikemminkin 2,5-kauden, sillä videoita tuli vain kolme kappaletta), jossa keskityttiin enemmän muuhun autonlaittoon kuin hifipuoleen. Jos itse saisin toivoa, niin haluaisin kovasti nähdä neloskauden, jossa vaikkapa 3000 euron kokonaisbudjetilla rakennetaan ihan puhdasverinen äänenlaatusetti. Senhän ei tarvitse toki pois sulkea sitä, että setti voi myös soida lujaa, kunhan budjetista ei käytetä yli puolia pelkkään subbariosastoon.
Myös autohifin ulkopuolella on elämää
Villen harrastusuralle mahtuu monenlaista. On onnistumisia ja vastoinkäymisiä, ja näitä molempia löytyy toki myös yksityiselämän puolelta.
”Kaksoispoikani syntyivät vuonna 2017 pahasti keskosina. Alkuun he olivat kolme kuukautta Turussa sairaalassa valvonnassa ja sen jälkeen toiset 3kk Porissa sairaalassa. Se oli erittäin rankkaa aikaa henkisesti, kun lapsilla oli kaikenlaisia vastoinkäymisiä elämänsä alkumetreillä. Milloin toinen lopetti hengityksen ja mentiin ambulanssilla pillit ulvoen ja milloin mitäkin. Siitä huolimatta koitin pitää julkisuuskuvat kunnossa ja tehdä koko ajan videoita. Voin rehellisesti sanoa että en muista noista ajoista hirveästi, ainoastaan kun katson mitä on tullut päivitettyä silloin Instagramiin ja Youtubeen, niin muistuu mieleen mitä olen autohifirintamalla puuhannut”, kertoo Ville.
Myös kisaaminen Porin ulkopuolella on ollut tauolla, koska etenkin pidemmille kisareissuille lähteminen on hankalaa lasten hoitoon saamisen vuoksi. Paikallisissa kisoissa Ville on pyrkinyt olemaan ainakin jollain tasolla mukana, koska haluaa tukea oman kaupunkinsa autohifitoimintaa. Vasta nyt vuonna 2020 asiat ovat stabilisoituneet sen verran, että kilpailemistakin pystyttiin jälleen harrastamaan edes hieman suuremmassa mittakaavassa, eli finaalit mukaan luettuna.
”Mulla on yhtenä ohjenuorana, että aina kun valmistaudutaan tapahtumiin, niin annetaan sata prosenttia itsestä, ja sitten ollaan tyytyväisiä siihen mihin se riittää. Tätä ohjetta yritän opettaa muillekin harrastajille”, toteaa mies loppuun.
Herrainmallin Volle
Ville hankki nykyisen 2006 vuosimallia olevan S80 Classicin itselleen joululahjaksi viime vuoden lopulla.
”Sain auton sopivasti 23. päivä joulukuuta. Se oli myynnissä eräässä pohjoissuomalaisessa autoliikkeessä, jonne soitin ja kerroin millaista Volvoa olen hankkimassa. Puhelu meni tyyliin: joo, joo, joo, peräkoukku pitää löytyä, joo, joo, joo… Eli tässä kyseisessä yksilössä sattui olemaan valmiiksi kaikki herkut mukana, koska se on Volvon Classic-malli, eli toisin sanoen kaikilla varusteilla. Homma meni erittäin kivuttomasti ja auto tuotiin minulle kotiin. Halusin nimenomaan sedanin, koska tunnen itseni riittävän hyvin. Farkkumallisen auton kansa olisi ollut jälleen vaarana että mopo lähtee keulimaan ja kohta peräpää olisi viistänyt maata subbarien painosta”, nauraa Ville.
Myös hifistyspotentiaali oli toki ratkaisevassa roolissa. 2006-vuosimallin Volvoon pystytään vielä vaihtamaan mm. soitin, koska sitä ei ole integroitu kiinteästi kojelautaan, kuten vähän uudemmissa saman merkin pirsseissä on. Heinosen Juuso toimi myös osaltaan vaikuttajana tässäkin projektissa. Juuson suunnalta lähti idea kokeilla niin sanottua Infinite Baffle -subbaria, toisin sanoen freeairin lähisukulaista. Alun perin subbaripuolelle oli kaavailtu kahta 12” elementtiä, mutta lopulta konttiin päätyikin yksi 15-tuumainen keskelle asennettuna, jolloin pölykupissa oleva logo saatiin näkymään hienosti takapenkkien keskeltä suksiluukusta.
Ohjaamo koskemattomana
Heti auton hankinnan jälkeen ei vielä ollut selvää visiota kilpailemisesta. Niinpä ensimmäinen kaiutinsetuppi etupään osalta sisälsikin BLAM:n edullisen 2-tiesarjan. Ville kertoo että se valikoitui koska haluttiin päästä demoamaan Hifi Storen asiakkaille, miten hyvin ja dynaamisesti setti voi soida kun pääkaiuttimet on kytketty pelkästään soittimen perään. Jossain kohtaa Juuson painostuksen alaisena homma kuitenkin lähti kevyehkölle laukalle, ja laitteistoa alettiin suunnitella uusiksi EMMA Finlandin autohifikilpailuja silmälläpitäen.
Volvon ohjaamoon ei haluttu tällä kertaa alkaa tekemään näkyviä muutoksia, joten kilpailuluokaksi valikoitui Master OEM. Tässä luokassa tavaratilaa saa rakentaa, mutta ohjaamossa ei saa olla kuin vaihdettu soitin ja vakiopaikoille asennetut kaiutinelementit. Kaiuttimien ritilöitä saa modifioida, kunhan tyyli on edelleen orkkiksen kaltainen. Toisessa OEM-luokassa eli Skilledissä tämäkin on kiellettyä. Näistä kahdesta OEM-luokasta Villelle valikoitui vääjäämättäkin Master, koska mies oli sillä hetkellä Porin Hifi Storen palkkalistoilla, eli alalla työskentelevä yksilö.
Ville johdotti etupäälle valmiiksi kolmet kaiutinkaapeliparit, vaikka elementtipuolelle tulikin käyttöön vain oviin alkuperäisten diskanttien paikalle asennetut Hybrid Audion pienet kaksituumaiset laajakaistat. Vähän alemmas niin ikään vakiopaikoille ruuvattiin saman merkin 6,5” midbassot. ”Halusin heti lisätä mukaan sen option, että joskus tulevaisuudessa settiin voidaan lisätä laajureiden kylkeen myös erilliset diskantit. Siitä syystä valitsin etupään vahvistimeksikin Zapcon kuusikanavaisen DSP-mallin. Nyt riittää kanavia vielä laajennukseenkin”, kertoo asentaja itse. Merkkivalinta tapahtui pienen sattuman kautta. Kenties Heinosen Juusolla oli tässäkin asiassa hieman sormensa pelissä, sillä Style N’ Soundin Mikko Dillmann otti yhteyttä Villeen ja tarjosi kokeiluun Zapcon vahvistinta sekä Hybrid Audion Unity-sarjan laajakaistoja sekä midbassoja. Diili oli sellainen, että jos kamoista tehdään video ja ne vaikuttavat hyvältä, niin kaiuttimet saavat jäädä autoon. Vahvarista sen sijaan joutuisi pulittamaan jonkin verran euroja. Ville teki työtä käskettyä ja lopputulemana laitteet todettiin jatkopaikan arvoisiksi. ”Laitteisto oli mulla varmaankin puoli vuotta käytössä, sillä halusin testailla niitä oikein kunnolla. Lopulta en löytänyt oikein mitään moitittavaa, joten setti sai jäädä ja niillä mentiin kisoihin”, kertoo mies.
No pitäähän sitä bassoakin olla…
Tässä kohtaa voitaisiin todeta, että ei tiikeri raidoistaan pääse, tai bassopää subbareistaan. Aina välillä on mukavaa pystyä soittamaan bassoa niin että se oikeasti tuntuu kropassa, joten haaveet puritistisesta hifisubbarista haudattiin. Ensiksi Volvon tavaratilaan asennettiin konttia kotelonaan käyttävä B2 Audion 15” elementti, joka oli käytössä Porin osakilpailuissa.
”Testailin vähän muitakin elementtejä, kuten Gladenin erittäin makeaa X-MAXX 15 mallia, omatekoista kustom-bassoa ja sitten tätä B2:n XM:ää joka oli Suomen ainoa yksilö ja soundiltaan varsin mukava. Tämä elementti oli käytössä Porin kisassa, mutta se ei oikein riittänyt sitten taas ESPL-vedossa. Samoissa osakilpailuissa oli Ladansa kanssa mukana myös Pride Audion Euroopan myyntipäällikkö Aleksei Grigorenko, johon tutustuin täällä. Tämä tuttavuus johti sitten siihen, että lopulliseksi subbarielementiksi päätyi refleksikoteloitu Pride Sv.3. Aleksei toi sen elementin jopa mulle ihan kotiin, kun oli loppukesästä tulossa demoautonsa kanssa Poriin Storen demopäiville. Testailin Prideä yhden yön ennen demopäiviä mm. Leinosen Iiron kanssa ja vertailin muihin elementteihin. Tällä elementillä pystyttiin soittamaan ultramatalia taajuuksia aivan julmetun lujaa. Mittasimme Term Labilla 10 Hz taajuudella 138 dB paineet. Sitä ei ihan kaikilla elementeillä tehdäkään”, kertoo Ville.
Herrainmallin Vollella kisattiin siis paitsi SQ-luokassa, myös ESPL äänenpaineluokassa. Tällainen ratkaisu vaatii lähes väkisin pieniä tai suurempiakin kompromisseja. Volvon tapauksessa se tarkoitti sitä, että muuten erittäin hifistyneessä setissä on tavaratilassa suhteellisen jyty 32 Hz virityksellä varustettuun refleksikoteloon asennettu 15” subbari, jolle painetaan watteja B2 Audion 7,5-kilowattisella lankulla. Tai itse asiassa Priden mallistossa tämä elementti sijoittuu aikalailla sinne keskijäreään osastoon, mutta yleisesti ottaen kyse on kuitenkin puhtaasti kovaan soittoon suunnitellusta elementistä. Se että kompromisseista huolimatta Volvolla napattiin kahdesta suhteellisen kovatasoisesta luokasta kolmossijat, on osoitus siitä että homma on mennyt hyvin lähelle nappiin. Toki keskittymällä sataprosenttisesti vain jompaankumpaan lajiin, saataisiin mitä luultavimmin vieläkin parempi lopputulos. Mutta ymmärrän täysin että laitteisto haluttiin rakentaa juurikin näin. Katsotaan asennusten yksityiskohdat sitten tarkemmin kuvien ja kuvatekstien kohdalla.
Finaalit ja yhden aikakauden päätös
”Lähdin syyskuussa Kalajoella pidettyihin finaalikisoihin sillä ajatuksella, että viides sija SQ M-Cat OEM-luokasta olisi ihan ok tavoite. Luokassa kun oli seitsemän kilpailijaa ja osallistujalista pullisteli kokeneita kehäkettuja. ESPL:n suhteen en edes laittanut tavoitteita, siellä kun olisi vastassa varta vasten paineensoittoon rakennettuja autoja. Itse tein ESPL valmistelut varsin nopeasti ja vähän pieniä purkkavirityksiä apuna käyttäen. Sillä ajatuksella että takapenkki peittää virheet. SQ-puolen suhteen Juuso ja Mikko olivat painottaneet, että älä sitten ala tehdä mitään säätökokeiluja viimeisenä iltana, se on tuhoon tuomittu ajatus. No ihan vähän päätin säätää, ja siinä kävi sellainen kämmi että lopputuloksena kaikki säädöt nollaantuivat… Ja tämä tapahtui siis torstain ja perjantain välisenä yönä. Kisat alkoivat Kalajoella lauantaiaamulla, ja sinne piti siirtyä jo paikanpäälle hyvissä ajoin perjantaina. Sitten ei auttanut muu kuin tehdä säädöt uusiksi ja yrittää muistella miten ne oli aikaisemmin tehty. Yllättävän hyvä siitä tuli, oli ehkä jopa onnekas sattuma että näin kävi, ainakin kun nyt katsellaan asiaa tulosten valossa”, muistelee Ville.
Kisapäivänä ESPL:ssä kävi sikäli ”tuuri”, että kilpakumppaneilla oli epäonnea ja tuli laitteistorikkoja. Eihän se muiden huono tuuri ikinä kiva asia ole, mutta joka tapauksessa sen siivittämänä Volle nappasi monien – mukaan luettuna auton omistajan – yllätykseksi kolmannen sijan. SQ-luokassa taisteltiin sitten tasavertaisesti. Palkinnot jaetaan aina niin että viimeiseksi jäänyt huudetaan lavalle ensimmäisenä ja voittaja viimeisenä. Kaikki kyseisen luokan kilpailijat seisovat rivissä ja jännitys on yleensä käsin kosketeltavaa tasoa. Kun väki rivissä alkoi vähentyä, Ville kertoo että pumppu hakkasi jo todella rivakalla tahdilla. Päässä pyöri että olisiko oikeasti mahdollista päästä tässä sakissa kolmen joukkoon ja saada pokaali? No olihan se, pronssisijalle kuulutettiin Ville Santikon nimi, ja mies oli pyttyä noutaessaan selkeästi sekä yllättynyt, että erittäin onnellinen. Mutta eivät ne palkinnot tähän jääneet.
”Urani varmastikin merkittävin palkinto tähän asti on finaaleissa saamani Vuoden Autohifiteko -plakaatti. Kuitenkin tässä on kymmenen vuotta tehty videoita Youtubeen ja pyritty nostattamaan autohifiharrastusta, joten tällainen kunnianosoitus merkitsi oikeasti paljon. Etenkin tässä elämäntilanteessa, kun olen juuri läpikäynyt vaikeita asioita yksityiselämän puolella. Todella moni tuli onnittelemaan palkinnon johdosta ja kertoi että täysin oikeaan osoitteeseen meni. Tämä oli samalla vähän kuin erään aikakauden päätös. Nyt alkaa sitten seuraavien kymmenen vuoden periodi ja uudet tuulet puhaltavat”, summaa Ville finaaliviikonloppua.
Oikeasti kova jätkä
Itse olen tuntenut Villen 2012 loppuvuodesta saakka. Rehellisyyden nimissä pitää myöntää, että suhtautuminen kyseiseen herraan on vaihdellut rajustikin vuosien aikana, ja meillä on ollut tiettyjä julkisestikin puituja ”näkemyseroja” eräistä asioista. Toki näiden erimielisyyksien suhteen ollaan paiskattu kättä jo ajat sitten, tuskinpa tässä muuten edes tätä lehtijuttua kirjoittaisin, tai olisin tehnyt esittelyjä Tonnin Sorsankaan eri variaatioista. Nyt kun tätä eeposmaista artikkelia kirjoittaessani pääsin läpikäymään miehen koko harrastushistorian viimeiseltä vuosikymmeneltä, niin voin ihan puhtain mielin sanoa että tämänhetkisillä fiiliksillä hattu nousee ja arvostusta löytyy. Jos en pitäisi kaveria arvossa, niin en viettäisi neljää pitkää yötä kirjoittaen yhtä tekstimäärällisesti pisimmistä yhden harrastajan esittelyistä, mitä AutoSoundin historiassa on julkaistu.
Sosiaalinen media on mm. loistava markkinointikanava omille tekemisille, mutta nykyään se on myös todellinen ”heitterien” ja selän takana paskanpuhujien temmellyskenttä. Se että on jatkuvasti esillä somessa, vaatii henkisesti todella paljon, sillä aiheetonta kuraa tulee väkisinkin niskaan – joskus jopa saavikaupalla. Ville on tehnyt sosiaalista mediaa enemmän kuin kukaan muu Suomessa autohifiin liittyen, ja se on aika mittava suoritus.
On täysin ymmärrettävää että jossain kohtaa on vedettävä henkeä ja ladattava akkuja. Haastattelun lopuksi Ville paljasti jäävänsä pienelle tauolle Youtuben tekemisestä. Se minkä mittaisesta ”lomasta” on kyse, emme vielä tiedä. Varmaa on kuitenkin, että paluu tapahtuu jossain kohtaa, ja se tullaan tekemään isosti. Ota siis Peränurkan kanavat seurantaan, niin et missaa tätä. Me nähdään vielä tulevissa videoissa ja tämä tuskin on viimeinen meikäläisen Ville Santikosta kirjoittama lehtijuttu!
Kuunteluarvio
Kuuntelimme Vollea eräänä äärimmäisen koleana lokakuisena keskiviikkoaamuna Villen omakotitalon pihalla. Testimusiikkina käytettiin allekirjoittaneen omia testilistoja, jotka Ville oli siirtänyt valmiiksi Alpinen soittimeen kytketylle USB-tikulle. Testailimme settiä myös Villen omavalintaisilla demobiiseillä.
Ensimmäinen huomio soundista on stagen sijainnin mataluus. Myös esimerkiksi laulaja sijoittuu poikkeuksetta alemmas kuin mihin itse olen tottunut. Kun äänenvoimakkuutta nostetaan, niin homma parantuu piirun verran. Samalla myös kaikki asiat alkavat toimia paremmin ja äänessä on kokoa enemmän. Ja tällä en tarkoita mitään itsestäänselvyyksiä kuin että soi lujempaa kun väännetään nupista oikealle, vaan sellaisia asioita kuin esimerkiksi millaisena laulaja hahmottuu stereokuvaan. Soundi myös selkeytyy jopa huomattavasti kovemmalla, joten jatketaan kuuntelua vähän reilummalla volalla.
Mikko Kuustosen lauluääni on selkeästi luonnollisempi kuin Porin osakilpailuissa, joissa kuuntelin myös Villen settiä. Tämä kommentti perustuu toki muistikuviin, mutta mielestäni parannus on kuitenkin merkittävä. Muutenkin setti on nyt kaikin puolin selkeämmän kuuloinen ja ääni tulee vaivattomammin. Porin kisoissa totesin että vähän on raakile ja että potentiaalia tuntuisi olevan reservissä, nyt sitä potentiaalia on otettu jo jonkin verran enemmän käyttöön. Olen kuitenkin edelleen täysin varma, että rahkeita olisi edelleenkin parempaan, koska etenkin etupään kaiutinelementit ja niitä ohjaava vahvistin ovat todella laadukasta luokkaa.
Ville kertoo että Porin kisan jälkeen settiä on soitettu sisään erittäinkin kovasti, joka tietysti on yksi tekijä miksi soundi aukeaa nyt paremmin. Lisäksi laajakaistoille on tehty hyllykorjaus ja muita etupään taajuuskorjauksia on poistettu. Jakojen ja viiveiden hakemisella on päästy tilanteeseen, jossa taajuuskorjauksia ei enää kovinkaan paljoa tarvita.
Testailimme Spotifyn valikoimista ihan mielenkiinnon vuoksi monesti pienille laajakaistoille ”myrkkyä” olevaa kireä-äänistä metallimusiikkia, tässä tapauksessa Nightwishin vanhempaa tuotantoa. Volvon setti suoriutui yllättävänkin hyvin ja yläpää ei mene tukkoon, joskin sen kyllä havaitsee että nyt kuunnellaan laajakaistoja. Kun toistettavassa materiaalissa on nopeutta ja paljon yläpään informaatiota samaan aikaan muun ääni-informaation kanssa, saattavat laajurit mennä diskanttipäästään ”tukkoon”, kun kaikki pitäisi toistaa yhden kartion avulla.
Toto: I Will Remember. Etupään soundi on varsinkin kovalla äänenvoimakkuudella erittäin vakuuttava. Lynyrd Skynyrdillä midbassojen potku on hyvä ja laajurit soivat hyvällä tavalla epälaajakaistamaisesti. Toki jos settiä haluaisi jatkojalostaa ilman kilpailuluokan asettamia rajoituksia, niin en pitäisi erillisten diskanttien lisäämistä lainkaan huonona ideana. Sen verran sieltä korkeimmilta kuitenkin puuttuu säihkettä ja heleyttä. Mutta soundi on miellyttävä ja tätä kuuntelee hyvinkin monenlaisella materiaalilla. Subbaripää on omaan makuuni turhan raskas, mutta toisaalta kun testaamme hanojen avaamista sopivalla materiaalilla, niin vetäähän se nyt väkisinkin hymyn kasvoille. Se kuuluisa partyfactor on vahvasti läsnä!
- Kuski
- Nimi: Ville Santikko
- Ikä: 33 vuotta
- Paikkakunta: Pori
- Ammatti: Kolmen lapsen yh-isä
- Muut harrastukset: Videoiden tekeminen ja kaikki mahdollinen muu tietokoneella tapahtuva
- Lempimusiikki: Hard style, hard dance, elektroninen musiikki yleensäkin
- Suosikkielokuva: Omalta kanavalta Youtubesta Herrainmallin Volle -sarja ja Taru Sormusten Herrasta -trilogia
- Kulkine
- Merkki: Volvo
- Malli: S80 Classic
- Vuosimalli: 2006
- Tekniikka: 2.5-litrainen bensavapari
- Tuningit: Ei oo eikä tuu
- Vanteet: On siinä semmosetkin, samat oli jo tehtaalta tullessa
- Ohjaamo: Hifejä lukuun ottamatta vakio Volvon nahkaverhoiltu sisusta
- Hifit
- Ohjelmalähde: Alpine ILX-F903D ”Halo 9”
- Signaaliprossu: Toisessa vahvistimessa
- Vahvistimet: Zapco ST-X6 DSP etupäälle ja B2 Audio Riot 7500 subbarille
- Laajakaistat: Hybrid Audio Unity U2
- Midbassot: Hybrid Audio Unity U61-2v2
- Subwooferi: Pride Sv.3 15”
- Virtajärjestelmä: Lition-kennostoja
- Muuta: Zapcon HD BT Module, tasonsäätönuppi subbarille itse integroidulla jännitenäytöllä
- Kiitokset
- Juuso Heinonen, Mikko Dillmann, Style N’ Sound, Jarkko Laine, Hifi Store, Nico Kuivakangas, Strong Sound Solution, Eetu Männistö, kaikki rakkaat fanit